Netflixin asemaa koetellaan – Disney+ tulee Suomeen kesällä

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 21.1.2020 17:09

Netflixin asemaa koetellaan – Disney+ tulee Suomeen kesällä Mediajätti Disneyn viime vuoden lopulla Yhdysvalloissa lanseeraama Disney+-suoratoistopalvelu laajenee Eurooppassa 24. maaliskuuta. Tuolloin palvelu avautuu Britanniassa ja Saksassa sekä muutamilla muilla markkina-alueilla.
Britannian ja Saksan lisäksi Disney+ julkaistaan maaliskuun 24. päivänä Irlannissa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Valitettavasti Pohjoismaihin palvelu ei vielä tuolloin ilmesty, vaan suomalaisten on odotettava Disney+:aa vuoden 2020 kesään asti. Hinnaltaan Disney+ on varsin houkutteleva, sillä palvelusta veloitetaan kuukausitilauksena 6,99 euroa tai vuositilauksena 69,99 euroa.

Tähän mennessä Disney+:n sisältöjä on voinut katsoa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Alankomaissa. Palvelun selkeästi suurin hitti on ollut Star Wars -aiheinen TV-sarja The Mandalorian. Palvelussa esitetään Disneyn ja Star Warsin tuotantojen lisäksi Pixarin, Marvelin ja National Geographicin sisältöjä.

Pohjoismaihin, Belgiaan ja Portugaliin Disney+ tulee kesällä 2020.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Tägit: Disney Disney+
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto