Apple haluaa uudistaa verotusta – Tarvitaan reilumpaa verotusta

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 21.1.2020 06:29

Apple haluaa uudistaa verotusta – Tarvitaan reilumpaa verotusta Apple on verosuunnittelun suhteen johtavia yrityksiä ja yhtiö on kiistatta hyötynyt valtavasti Irlannin ympärille rakennetusta verosuunnittelujärjestelmästä. Tästä huolimatta Applen toimitusjohtaja Tim Cook näyttää vihreää valoa maailmanlaajuisen yritysverotuksen uudistamiselle.
Verosuunnittelun taustalla lienee osittain ainakin se, että yrityksistä on kasvanut kauppasopimusten myötä monikansallisia jättejä, jotka operoivat lähes jokaisella mantereella. Verojärjestelmä on kuitenkin edelleen kansallinen, joten verotus ei ole pysynyt kunnolla avautuneen talouden perässä. Tilanne on antanut yrityksille mahdollisuuden ohjata tulojaan maihin, joissa verotus on muita maita edullisempaa.

OECD:ssa pohditaankin parhaillaan verotusmallia, jonka avulla monikansallisten yritysten liiketoimintaa voitaisiin verotta reilummin. Cook sanoo olevansa optimistinen OECD:n selvitysten suhteen.



Esimerkiksi Apple ohjaa suurimman osan ulkomaiden tuloistaan Irlantiin, jossa sen tuloja verotetaan huomattavan kevyesti vanhan verosopimuksen nojalla. Mallia ei pidetä reiluna, koska suurin osa Applen liiketoiminnasta tapahtuu Irlannin ulkopuolella, joten myös verotuksen pitäisi tapahtua suurimmaksi osaksi siellä missä liiketoimintaa on.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Tägit: Irlanti Apple OECD
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto