AfterDawn logo

Suomalaisille tuttu Voi-skootteribrändi nostaa lisää rahaa – Toiminta halutaan kannattavaksi

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Isojen suomalaisten kaupunkien katukuvaa koristaneiden sähköskoottien taustalla oleva Voi Technologies on nostanut pääomasijoittajilta lisää rahaa bisneksen kannattavuuden parantamiseksi. Yhtiön mukaan liiketoiminta on jo tuottoisaa Ruotsissa ja Norjassa, mutta tarkoituksena on parantaa kannattavuutta muuallakin.

Kannattavuuden parantamisen pitäisi onnistua 85 miljoonalla dollarilla, minkä pääomasijoittajat tarjosivat yhtiön käyttöön tuoreimmalla rahoituskierroksella. Aiemmin Voi on saanut sijoittajilta toiminnan kehittämiseen 50 miljoonaa dollaria. Yhtiön omien puheiden mukaan sen ei enää tarvitsisi käydä pääomasijoittajien taskuilla, vaan liiketoiminta alkaisi pian kantamaan itse itseään.

Suomessa Voi on operoinut vasta kesän ajan, joten yhtiön toimintaa ei ole vielä koeteltu talvella. Auraajat ovat varoittaneet Suomessa, että tiellä olevia skoottereita ei varota, vaan ne menevät lumien mukana penkkaan mikäli niitä jätetään kaduille huolimattomasti.

Voi on taustoiltaan ruotsalainen yhtiö, mutta se operoi useissa Euroopan maissa. Ruotsin lisäksi sillä on toimintaa muissa Pohjoismaissa sekä esimerkiksi Saksassa. Yhtiö ilmoitti hiljattain vetäytyvänsä Portugalin markkinoilta.


Lue myös:
Ninebot by Segway ES2 sähköpotkulauta arvostelu.

1 KOMMENTTI

DC2020 (vahvistamaton)1/1

Onkohan sähköpotkulautafirmat miettineet tämän nyt ihan loppuun asti isommassa kuvassa:

+ Harvassa on kyllä ne henkilöt jotka otta sähköpotkulaudan käyttöön Helsigin loskakeleihin tai vahvasti hiekotetuille kaduille, eli tuotto-odotukset voi kääntää tappiolle
+ Talven aikana lumen alla lojuvat potkulaudat on merkittävä imagovahinko alan firmoille ja voi johtaa hyvnkin tiukentuneisiin sääntöihin (esim. kaikki laudat pitää parkkeerata kaupunkipyöräaseman viereen tai firmaa sakotetaan jokaisesta väärin pysäköidystä)
+ Aika harva potkulauta tulee selviämään ehjänä talvesta

Suosiolla ottaisivat laudat talteen ja veisivät vaikka Saksaan talvehtimaan missä kelit suotuisammat ja varmasti lautoja tarvitaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT