Vuoto: BlizzConissa nähdään sekä uusi Diablo 4 että Overwatch 2

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 23.10.2019 11:11 Kommentteja (1)

Vuoto: BlizzConissa nähdään sekä uusi Diablo 4 että Overwatch 2 Peliyhtiö Blizzardin maine on kärsinyt viimeaikoina monien silmissä, kun se on rankaissut pelaajia vääristä poliittisista mielipiteistä.
Onneksi yhtiö on ainakin jokseenkin ymmärtänyt imago-ongelmat ja kumonnut sanktioita, mutta tässä vaiheessa yhtiölle on varmasti tärkeintä päästä pois polemiikkia aiheuttavista kannanotoista.

Tähän väliin sopivasti tuleekin BlizzCon ensi viikolla, josta odotetaan uusia pelijulkaisuja pelitapahtumien lisäksi. Nyt on paljastunut, että Blizzardilla on ilmeisesti julkistaa parikin ison luokan peliä.

Näistä suurin on Diablo 4, joka on vahvistunut Twitteristä vuotajan esiteltyä tulevaa saksalaislehden artikkelia, jossa puhutaan Diablo 4 -pelistä. Tämän lisäksi Diablo-huhut kertovat uudelleenmasteroidusta Diablo 2 -versiosta.

Diablo 4:n ohella toinen iso peliuutuus on väitetysti Overwatch 2. Blizzardin ensimmäisen FPS-pelin seuraajaa ei tosin vielä paljastu artikkelista, mutta tieto on peräisin samalta vuotajalta, jonka vuoto vahvistettiin artikkelin avulla.



Onneksi BlizzConiin ei ole enää montaa päivää, niin asiaa selviää vailla pidempää pinnistelyä. BlizzCon alkaa keynote-puheella marraskuun 1. päivä.


AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

1 kommentti

123.10.2019 17:11

Luulin et tuo kirja oli sama mikä tuli Diablo 3 Collector's Editionin mukana (sama nimi), mut pikaisella vertailulla tuos uudes on enemmän tekstiä vaikka osa kuvista onkin samoja.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto