Vuotaneet kuvat vahvistavat PlayStation 5:n prototyypin ulkonäön

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 21.10.2019 20:30

Vuotaneet kuvat vahvistavat PlayStation 5:n prototyypin ulkonäön Sonyn viidennen sukupolven pelikonsoli on tulossa markkinoille ensi vuonna. Tässä vaiheessa laitteesta tiedetään tietysti vielä kovin vähän, sillä julkaisuun on todennäköisesti vielä noin vuosi aikaa.
Yhtiö on kuitenkin paljastanut jo joitain yksityiskohtia, joista tärkeimpänä pari viikkoa sitten suljettujen ovien takana esiteltiin jo tulevan pleikkarin ohjainta. Nyt vuodot esittelevät jo itse konsolin potentiaalista ulkonäköä.

Jo aiemmin prototyyppiversioksi on vahvistettu erikoisennäköinen V-mallinen laite. Patenttihakemuksista bongattua laitetta on lähetetty pelikehittäjille. Kyseisestä prototyyppilaitteesta on nyt vuotanut verkkoon myös ensimmäinen kuva.

Tämän kuvan perusteella hollantilaissivusto LetsGoDigital on julkaissut uudet renderikuvat sekä alla olevan videon, jossa PS5-prototyyppiä esitellään joka kulmasta. Laite tosissaan vaikuttaakin prototyypiltä eikä siitä missään muodossa tule mieleen sen edeltäjät.



Muotoiluun saattaa olla syynä esimerkiksi Sonyn halu varmistaa, että prototyyppien ilmanotto on taattua ja ettei laite missään tapauksessa kuumene turhaan.

Laite vaikuttaa sisältävän mm. yhden USB 2.0 -liitännän ja peräti neljä USB 3.0 -liitäntää. Lisäksi yksi USB-liitäntä vaikuttaa olevan varattu johonkin erikoisempaan tarkoitukseen, kenties ohjelmiston päivittämiseen.

PS5-prototyyppi sisältää Blu-ray-aseman, kuten Sony onkin jo vahvistanut, ja se löytyy laitteen vasemmasta alakulmasta. Niin napit kuin valotkin ovat kovin prototyyppimäiset, ja niiden osalta varmasti mikään ei siirry lopulliseen tuotteeseen.

Lopulta on hyvin vaikea arvioida onko laitteessa mitään mikä sellaisenaan löytyisi lopullisesta pelikonsolista. Jopa V-muoto on hyvin epätodennäköinen, sillä Sony varmasti haluaa luoda laitteen, joka sopii paremmin olohuoneen viihdejärjestelmien pariin.

Kenties vähintään neljän, mahdollisesti viiden tai kuuden, USB-liittimen löytyminen PlayStation 5:stä on hyvinkin mahdollista. Harvojen ja valittujen kehittäjien käytössä oleva laite jäänee kuitenkin vain muistoksia, kun laite julkaistaan loppuvuodesta 2020.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto