Steven Spielbergin ja Tom Hanksin sotasaaga saa jatkoa Apple TV+:ssa

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 14.10.2019 22:14

Steven Spielbergin ja Tom Hanksin sotasaaga saa jatkoa Apple TV+:ssa Apple koittaa parhaillaan kovaa vauhtia kerätä lisää sisältöä pian aukeavaan Apple TV+ -palveluunsa, kun sen tulee haastaa niin Netflix, Amazon kuin uusi Disney+:kin.
Ohjelmisto on vaikuttanut Applella selkeästi heikoimmalta, vaikka se esittelikin mm. Jason Momoan tähdittämää See-sarjaa jo aiemmin. Vaikka palvelu on kilpailijoita edullisempi, niin tarjonnan puutteessa sillä saattaa olla vaikeaa kilpailla mediajättejä vastaan.

Yksi Applen tulevista kovan luokan julkaisuista on kuitenkin paljastunut, joka saattaa kääntää joidenkin mielissä vaakakuppia olennaisesti Applen palvelun suuntaan.

Kyseessä on vuosituhannen vaihteessa julkaistun minisarja Band of Brothersin (Taistelutoverit) ja sitä seuranneen The Pacificin (Tyynenmeren taistelutoverit) jälkeläinen. Sarjan nimi on Masters of the Air ja se on siis kolmas ja viimeinen tuotos Steven Spielbergin ja Tom Hanksin toisen maailmansodan saagassa.



Aiemmin julkaistulla kaksikolla on muun muassa yhteensä 14 Emmy-palkintoa.

Kuten sarjan nimestä, ja erityisesti Donald L. Millerin kirjasta Masters of the Air: America's Bomber Boys Who Fought The Air War Against Nazi Germany, johon sarja perustuu, voi päätellä, niin tässä sarjassa seurataan amerikkalaisten pommikonemiehistöjen tarinaa toisessa maailmansodassa.

Kyseessä on jälleen yksi maailman arvokkaimmista sarjoista, sillä Deadlinen mukaan vain yhdeksän osan mittaiselle minisarjalle tulee hinnaksi yli 200 miljoonaa dollaria. Myös kaksi ensimmäistä ovat olleet historian kalleimpia sarjoja.

Kaksi ensimmäistä sarjaa näytettiin HBO:lla, mutta kolmannen kanssa HBO ei ilmeisesti halunnut enää tehdä diiliä, joten sen nappasi Apple.

Sarjan julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa. Apple TV+ aloittaa 1. marraskuuta.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Trump luuli avanneensa tehtaan – On ollut toiminnassa jo vuodesta 2013 lähtien Trump luuli avanneensa tehtaan – On ollut toiminnassa jo vuodesta 2013 lähtien (21.11.2019 06:14)
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti Twitterissä avanneensa Teksasissa Applen uuden tuotantolinjan, mikä edustaa hänen pyrkimyksiään palauttaa tuotantotyötä Aasiasta takaisin Yhdysvaltoihin. ....
Varo tätä Windows 10 -päivitystä – Menetät tiedostosi Varo tätä Windows 10 -päivitystä – Menetät tiedostosi (21.11.2019 05:56)
Vaikka maailma muuttuu, niin yksi asia ei tunnu muuttuvan mihinkään: sähköpostin käyttö haittaohjelmien levittämiseen. Yksi uusimmista kierrossa olevista haittaohjelmakampanjoista levittää sähköpostin ....
Sailfish-käyttöjärjestelmä saatavilla Sony Xperia 10 ja Xperia 10 Plus -puhelimille Sailfish-käyttöjärjestelmä saatavilla Sony Xperia 10 ja Xperia 10 Plus -puhelimille (20.11.2019 19:42)
Sony toi Xperia 10:n ja Xperia 10 Plussan omistajille hyviä uutisia, sillä nämä kuuluvat kahdeksan Sony-puhelimen joukkoon, jotka saavat Android 10 -käyttöjärjestelmäpäivityksen. Nyt näiden ....
Parhaat puhelimet alle 200 euroa (talvi 2019 - 2020) Parhaat puhelimet alle 200 euroa (talvi 2019 - 2020) (20.11.2019 18:31)
Kävimme jo läpi parhaat vaihtoehdot alle sadan euron puhelimista. Nyt on aika nostaa hieman pykälää ja käydä läpi puhelimet, jotka maksavat alle 200 euroa. Tämä on sellainen hintaluokka josta ....
Näin päivität Windows 10:een täysin ilmaiseksi Näin päivität Windows 10:een täysin ilmaiseksi (20.11.2019 18:10)
Microsoftin tarjoama tuki Windows 7:lle päättyy tammikuussa 2020, joten jos tietokoneessasi käytetään vielä pian vanhenevaa käyttöjärjestelmää, nyt olisi korkea aika päivittää tietokone Windows 10:een. ....

Uutisarkisto