Google paransi Home- ja Chromecast-laitteiden striimauksen siirtoa

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 10.10.2019 14:40

Google paransi Home- ja Chromecast-laitteiden striimauksen siirtoa Suoratoistomusiikki on nostanut musiikkibisneksen uuteen kasvuun ja tämä tarkoittaa, että sen sijaan, että stereoita tai cd-soittimia olisi joka nurkassa, koti onkin täyttynyt mediasoittimista, jotka kykenevät suoratoistoon.
Googlen haluaa parantaa musiikin kuuntelun jatkuvuutta tarjoamalla uuden ominaisuuden, joka mahdollistaa suoratoiston siirtymisen helposti paikasta toiseen.

Päivitys saapuu Google Home -laitteille sekä Chromecastille. Ensimmäiseen kategoriaa kuuluvat Google Home, Google Home Max, Google Home Mini, Nest Hub ja Nest Hub Max.

Suoratoistomusiikin lisäksi myös YouTube-videot voi siirtää toistettavaksi laitteelta toiselle. Toistolaitteen vaihtaminen onnistuu äänikomennolla, Google Home -sovelluksesta tai Nestin ollessa kyseessä älynäytöltä.

Äänikomentona toimii esimerkiksi "Hey Google, move the music to the living room speaker", joka siirtää toiston nykyiseltä laitteelta olohouneen kaiuttimeen. Ääniohjauksen voi ottaa vastaan mikä tahansa Google Assistant -laite.



YouTube-videoit voi siirtää vaikkapa Nest Hubista Chromecastillä varustettuu televisioon joko ääniohjauksen tai Nest Hubin näytön avulla.

Suoratoiston siirto toimii suosituimmilla sovelluksilla, joihin lukeutuu mm. YouTube ja Spotify.

Edellinen Seuraava  

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Uutisarkisto