AfterDawn logo

Ikealta uusi avaus – Perustaa uuden älykotiliiketoiminnon

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Ruotsalainen huonekalujätti Ikean myymillä tavaroilla sisustetaan lukuisa määrä koteja vuosittain, joten yhtiöllä on myös hyvät edellytykset iskeä älykotimarkkinoille.

Ikea on jo ottanut ensimmäisiä askeleita älykotiratkaisuihin esimerkiksi valaisin- ja kaiutintuotteiden kautta, mutta nyt yhtiö halua vahvistaa tätä puolta perustamalla itsenäisen Home Smart -liiketoimintayksikön yhtiön sisälle. Ikea on kokeillut äykkäitä huonekaluja vuodesta 2012 lähtien, jolloin se esimerkiksi integroi älypuhelimien langattomia latausalustoja huonekaluihin.

Vielä tässä vaiheessa Ikea ei lupa uudelta liiketoimintayksiköltä mitään konkreettisia tuotejulkistuksia, mutta langatonta tiedonsiirtoa tullaan todennäköisesti hyödyntämään yhdessä jos toisessakin huonekalussa. Voi myös olla, että Ikea aikoo laajentaa yhteistyökumppanuuksia. Kaiuttimissa Ikea tekee esimerkiksi yhteistyötä Sonosin kanssa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT