Xbox-pomo leikkaa suoratoistokonsolihuhulta siivet

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 16.8.2019 20:55

Xbox-pomo leikkaa suoratoistokonsolihuhulta siivet Microsoftin tulevista Xbox-konsoleista on huhuttu viimeisen vuoden aikana kaikenlaista. Alkukesän huhujen perusteella Microsoft olisi jättänyt yhden kehitetyistä versiosta rannalle ja tulossa olisikin vain yksi Project Scarlett -konsoli.
Nyt viimeistään on selvää, ettei Microsoftilta ole enää tulossa halvempaa, pelkästään pilvipelaamiseen tarkoitettua konsolia, jonka arvioitiin olevan huhujen mukaan peruttu Lockhart-malli. Tämän on vahvistanut Xbox-pomo Phil Spencer Gamespotille.

Yhtiö ei Spencerin mukaan työstä tällä hetkellä suoratoistokonsolia, vaan keskittyy sen pilvipelipalvelun kehittämiseen. Microsoft on laittanut paljon paukkuja pilvipalvelu xCloudiin, jonka testaus alkaa syksyllä.



Panokset ovat niin kovat, että kättä on lyöty sen osalta päälle jopa arkkivihollisen Sonyn kanssa.

Palvelu mahdollistaa pilvipelaamisen useilla eri alustoilla eikä siten ole rajoitettu pelkästää Xbox-konsoleihin. Yhtiö uskoo, että pilvipelaaminen on tulevaisuuden juttu, mutta ei aio lopettaa panostamista perinteisempään pelaamiseen levyjen tai latausten avulla.

Esimerkiksi nopeiden FPS-pelien osalta Spencer myöntää, että suoratoistopelaaminen ei tarjoa täysin viiveetöntä räiskintää.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Star Wars -sarja Mandalorian nousee vuoden eniten laittomia latauksia keränneeksi sarjaksi? Star Wars -sarja Mandalorian nousee vuoden eniten laittomia latauksia keränneeksi sarjaksi? (22.11.2019 13:13)
Star Wars -sarja Mandalorian on saatavilla ainoastaan Disney+ -palvelusta - ja Disney+ -palvelua ei saa kuin muutamaan maahan. Joten piratismi rehottaa.
Tesla paljasti himoitun Cybertruckin - Katso videolta miten esitys meni pieleen Tesla paljasti himoitun Cybertruckin - Katso videolta miten esitys meni pieleen (22.11.2019 10:10)
Tesla on paljastanut viime keväästä lähtien hypetetyn lava-auton. Toimitusjohtaja Elon Muskin lupausten mukaisesti pick up -auto noudattaa melko futuristista tyyliä -- joku voisi jopa sanoa, ....
Trump pyysi Applea osallistumaan 5G-verkkojen rakentamiseen – Applella ei ole kuitenkaan lainkaan omaa verkkoa Trump pyysi Applea osallistumaan 5G-verkkojen rakentamiseen – Applella ei ole kuitenkaan lainkaan omaa verkkoa (22.11.2019 06:20)
Trumpin vierailu Applen Mac Pro -tehtaalla Teksasissa on poikinut muutamia sammakoita Yhdysvaltojen presidentin suusta. Ensin hän kertoi avanneensa vierailullaan tehtaan, vaikka se on ollut ....
Apple sai tarpeekseen bugeista – Käyttää iOS 14:n kohdalla uutta toimintamallia Apple sai tarpeekseen bugeista – Käyttää iOS 14:n kohdalla uutta toimintamallia (22.11.2019 05:59)
Kulunut syksy ei ollut Applen ohjelmistokehittäjille kovin hyvä, sillä iOS 13 -käyttöjärjestelmää riivasivat suuri määrä erilaisia bugeja. Käyttöjärjestelmä julkaistiin selkeästi keskeneräisenä, ....
Päivän diili: iRobot Roomba e5152 -pölynimurirobotti huimassa alennuksessa - hinta nyt vain 129 euroa Päivän diili: iRobot Roomba e5152 -pölynimurirobotti huimassa alennuksessa - hinta nyt vain 129 euroa (21.11.2019 11:19)
iRobot Roomba e5152 -pölynimurirobotti tai pelkästään Roomba e5 -pölynimurirobotti julkaistiin Roomban toimesta vuonna 2018. Tämän kyseisen mallin suositushinta on sellainen 400 euroa, mutta ....

Uutisarkisto