AfterDawn logo

Euroopan satelliittipaikannus on ollut pois käytöstä jo perjantaista lähtien

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Euroopan kehittämä satelliittipaikannusjärjestelmä Galileo on ollut pois käytöstä viime viikon perjantaista lähtien. Järjestelmän tilaa kuvaavan sivuston mukaan kaikki konstellaation satelliitit ovat joko pois käytöstä tai ne ovat testitilassa.

Ongelmat liittyvät kerrottujen tietojen Galileon maanpäälliseen infrastruktuuriin, joten satelliitit itsessään ovat toimintakuntoisia vaikka ne eivät kykenekään tarjoamaan eurooppalaisille paikannustietoa. Uusimmat puhelinmallit ja muut paikannuslaitteet tukevat Galileota, mutta sen lisäksi laitteet hyödyntävät myös muita GNSS-järjestelmiä, kuten useimmille tuttua Yhdysvaltojen GPS:ää.

Kriittiset järjestelmät eivät kuitenkaan tukeudu vielä Galileohon, koska järjestelmä on vielä pilotointivaiheessa. Siksi esimerkiksi pelastusviranomaisten toiminta ei ole häiriintynyt ongelmien takia. Galileon pitäisi olla täydessä operointivalmiudessa vuonna 2020.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT