AfterDawn logo

Apple osti itsestään ajavia autoja kehittäneen yrityksen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple on ostanut aiemmin kiertäneiden huhujen mukaisesti Drive.ai-tekoäly-yrityksen, joka kehittää itsestään ajavat autot mahdollistavaa järjestelmää. Drive.ai on yrityksenä varsin nuori, sillä se perustettiin vuonna 2015. Yritys on pääomasijoitusten ansiosta kuitenkin päässyt teknologian kehityksessä hyvin pitkälle.

Yrityskaupasta uutisoineen Axiosin mukaan Drive.aista oli kiinnostunut muutama muukin yritys, mutta Apple voitti tällä kertaa tarjouskilpailun. Apple kiinnosti kaupassa ilmeisesti eniten Drive.ai:n työntekijöiden osaaminen, mutta heidän lisäksi Apple saa käyttöönsä heidän kehittämän teknologian.

Vaikka kauppahintaa ei olla paljastettukaan, niin Applen arvioidaan maksaneen yrityksestä alle 77 miljoonaa dollaria – vähemmän kuin mitä kasvuyritys on kerännyt pääomasijoittajilta varoja.


Applen aktivoituminen tälläkin saralla yrityskaupoissa osoittaa sen, että yhtiö on tosissaan itsestään ajavien autojen kehityksessä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT