AfterDawn logo

Facebook haastaa pankkitilit – Julkaisee oman virtuaalivaluutan jo ensi vuoden alussa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Facebook aikoo edetä oman virtuaalivaluutan julkaisun kanssa varsin nopealla tahdilla. BBC:n tietojen mukaan yhteisöpalvelu lanseeraisi arvon muutoksiltaan vakaaksi suunnitellun kryptovaluutan heti ensi vuoden alussa.

Yhtiön sisällä GlobalCoiniksi nimetty valuutta etenee nykyisten suunnitelmien mukaan testivaiheeseen ja tammi-maaliskuussa 2020 se julkaistaan noin kymmenessä maassa. Facebook valottaa suunnitelmistaan enemmän tämän kesän aikana. Facebook on käynyt keskusteluja aiheesta jo esimerkiksi Bank of Englandin kanssa. Facebook on markkinoinut valuuttaansa myös Western Unionille tapana siirtää nopeasti rahaa – silloinkin kun ihmisillä ei ole käytössä pankkitiliä.

Facebook on keskustellut myös verkkokauppojen kanssa, jotta nämä hyväksyisivät uuden valuutan maksuvälineeksi. Silloin valuutalla olisi muutakin arvoa kuin perinteisen valuutan nopea siirtäminen pankkitileistä riippumattomasti. Facebook hyödyntänee omistamiaan pikaviestialustoja, kuten WhatsAppia, Messengeriä ja Instagramia, valuutan suosion kasvattamiseksi.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT