AfterDawn logo

Audio-jätti Denonin taustalla omistaa pian myös Onkyon ja Pioneerin

Matti Robinson Matti Robinson

Kodin HiFin ja äänentoiston suhteen maailmassa on vain muutamia nimiä, joiden brändit ovat tunnettuja myös alan harrastajien ulkopuolella. Tällaisiksi voidaan laskea mm. Denon, Marantz, Onkyo ja tietysti Pioneer.

Näillä yhtiöllä on myös yksi muukin yhteinen nimittäjä, ainakin kohta. Ne nimittäin kuuluvat todennäköisesti pian yhdelle ja samalle audiojätille.

Kahden ensiksi mainitun audio-brändin takana oleva yhtiö Sound United on kertonut ostavansa Onkyon kuluttajaäänentoistoon keskittyvän toiminnan. Tämä tarkoittaa, että Onkyon ja samalla myös Onkyon omistamien kotiaudiobrändien, mm. Pioneern ja Pioneer Elite, omistus siirtyy Sound Unitedille.

Ostotarjous on tehty ja menee todennäköisesti läpi kesäkuun 26. päivä, kun Onkyon osakkeenomistajat äänestävät toimintojen myynnistä. Onkyolla on ollut ongelmia erityisesti talousongelmissa olleen osaomistajan, kitaravalmistaja Gibsonin kanssa.

Onkyon jäljelle jäävässä yhtiössä säilyy edelleen oikeus käyttää Onkyon ja Pioneerin brändejä digitaalisen elämän (Digital Life) ja sulautetun audion (Embedded Audio) tiimeissä. Kuitenkin ne tunnetummat Pioneerin ja Onkyon tuotteet tulevat jatkossa satamaan Sound Unitedin laariin.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT