AfterDawn logo

Suomen tulli nappasi Silkkitie-takavarikossa sen koko sisällön

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Suomen tulli on kertonut takavarikoineensa Tor-verkossa toimineen Silkkitie (Valhalla) -kauppapaikan verkkopalvelimen ja sen sisällön kokonaisuudessaan. Takavarikon mahdollistamiseksi tulli on tehnyt myös yhteistyötä ulkomaalaisten viranomaisten kanssa.

Tullin mukaan se takavarikoi vuonna 2013 toimintansa käynnistäneen Silkkitien verkkopalvelimen jo aiemmin tänä vuonna, mutta esitutkinnassa selvisi, että tulli on saanut käsiinsä samalla myös merkittävän määrän bitcoin-virtuaalivaluuttaa. Takavarikoidun virtuaalivaluutan euromääräistä arvoa ei kerrottu julkisuuteen. Asiakokonaisuuden esitutkinta on tullin mukaan vielä kesken, eikä asiasta aiota vielä tässä vaiheessa tiedotta enempää.

Silkkitienä ja Valhallana tunnetun kauppapaikan kautta on myyty kansainvälisesti arvioiden mukaan merkittäviä määriä huumausaineita ja muuta laitonta tavaraa. Silkkitien kautta harjoitettu laiton kauppa on johtanut suureen määrään rikostutkintoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tullin mukaan Silkkitien lopettamisen myötä huumausaineiden kauppa on siirtynyt muihin verkkopalveluihin, kuten Wll Street Markettiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT