Microsoft saavutti tärkeän virstanpylvään xCloud-pilvipalvelun kehityksessä

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 3.5.2019 11:48

Microsoft saavutti tärkeän virstanpylvään xCloud-pilvipalvelun kehityksessä Microsoftin peliliiketoimintaa johtava Phil Spencer kertoo tuoreessa twiitissä yhtiön saavuttaneen merkittävän virstanpylvään xCloud-suoratoistopalvelun kehityksessä.
Palvelu on nimittäin edennyt nyt niin sanottuun takehome-julkaisuvaiheeseen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että yhä useampi Microsoftin työntekijä saa mahdollisuuden testata palvelun toimivuutta. Sisäisen testaamisen tavoitteena on kerätä aitoja käyttökokemuksia palvelusta, minkä pohjalta palveluun tehdään viime hetken viilauksia.

Microsoft halunnee pitää xCloudin nimen ihmisten mielessä, sillä kilpailu on kiristymässä suoratoistopelipalveluissa. Google esitteli oman Stadia-pelipalvelun keväällä ja valmistautuu parhaillaan sen kaupalliseen lanseeraukseen.

Laajemmat julkiset testaukset tulevat ajankohtaisesti myöhemmin tänä vuonna.



Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Googlen hakukone osaa nyt hakea myös videoiden sisältä Googlen hakukone osaa nyt hakea myös videoiden sisältä (19.9.2019 05:54)
Video on tietolähteenä erinomainen, sillä se kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa ja yksi kuvakin on tunnetusti parempi kuin tuhat sanaa. Tiedon hakeminen videoista on kuitenkin hyvin haastavaa, ....
OnePlus 7T Pro vuoti – Tältä se näyttää OnePlus 7T Pro vuoti – Tältä se näyttää (19.9.2019 05:38)
Kaikki hyvä vuotaa kyllä aikanaan ja näin on totisesti käynyt OnePlus 7T:lle, joka on tarkoitus esitellä maailmalle 26. syyskuuta. Jo entuudestaan me tiedämme puhelimen tekniset ominaisuudet. ....
Kaipaatko kameraa televisioon? Facebook esitteli juuri sellaisen Kaipaatko kameraa televisioon? Facebook esitteli juuri sellaisen (18.9.2019 17:37)
Facebook on tänään esitellyt uuden sukupolven Portal-laitteet, joilla voit olla kotoa käsin yhteydessä ystäviisi tai sukulaisiin milloin tahansa. Portalit ovat käytännössä näyttöpäätteitä, joilla ....
2 kommenttia
Tällä tempulla vähennät hiilidioksidipäästöjä – Ei tarvitse tehdä mitään ja säästät samalla rahaa Tällä tempulla vähennät hiilidioksidipäästöjä – Ei tarvitse tehdä mitään ja säästät samalla rahaa (18.9.2019 16:58)
Eurooppalaisten ympäristöjärjestöjen mukaan EU voisi laskea hiilidioksidipäästöjä merkittävästi edistämällä älypuhelimien vaihtosyklin pidentämistä. Pitkittämällä puhelimen vaihtoa vuodelle, ....
1 kommentti
HP:ltä kevyt Elite Dragonfly bisneskannettava, josta löytyy käyttäjän tietoturvaa suojaavia ominaisuuksia HP:ltä kevyt Elite Dragonfly bisneskannettava, josta löytyy käyttäjän tietoturvaa suojaavia ominaisuuksia (18.9.2019 14:41)
HP esitteli kevyen kannettavan tietokoneen, joka on tarkoitettu paljon matkustavalle työntekijälle ja jossa panostetaan käyttäjän tietoturvaan. Uutuus kantaa nimeä HP Elite Dragonfly. HP Elite Dragonfly ....

Uutisarkisto