AfterDawn logo

Tesla: Automme osaavat ajaa täysin itsestään vuoden loppuun mennessä - robottitaksit vuonna 2020

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Tesla piti tänään Tesla Autonomous Day-tapahtuman, jossa se kertoi edistyksestään itsestään ajavien autojen teknologian suhteen. Yhtiö kertoi tapahtumassa, että se uskoo saavuttavansa lähes mahdottomana pidetyn "viitostason" autopilottinsa suhteen vuoden 2019 loppuun mennessä.

Viitostason itsestään ajava auto ajaa vähintään samalla tasolla kuin ihmisen ohjaama auto, kaikissa olosuhteissa, kaikissa tilanteissa.

Lisäksi yhtiö kertoo avaavansa vuonna 2020 robottitaksipalvelun, jossa se käyttää aiemmin liisattuina olleita Tesla Model 3 -autoja täysin vailla kuskia olevina takseina. Telsan johtajan Elon Muskin mukaan yhtiöl toivoo saavansa ensimmäiset viranomaisluvat palvelulle jo vuoden 2020 aikana.

Robottitaksipalveluihin liittyen yhtiö onkin tehnyt hiljattain muutoksen liisaussopimuksiinsa. Uusien sopimusten mukaan yksityisleasingilla auton itselleen hankkivalla ei ole enää sopimuksen jälkeen oikeutta ostaa autoa itselleen vaan ne siirtyvät takaisin Teslan käyttöön. Juuri näistä, aiemmin yksityisleasingilla käytössä olleista autoista on tarkoitus muodostaa Teslan robottitaksiverkoston runko.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT