AfterDawn: IT-alan uutiset

YouTube ottaa mallia Netflixistä – Lupaa julkaista interaktiivisia sisältöjä

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 10.4.2019 08:33

YouTube ottaa mallia Netflixistä – Lupaa julkaista interaktiivisia sisältöjä Netflixin viime jouluna julkaisema Black Mirror: Bandersnatch -elokuva keräsi paljon maailmanlaajuista huomiota interaktiivisen tarinankerronnan ansiosta. Kokemukset olivat siinä määrin positiivisia, että Netflix on päättänyt tuottaa lisää vastaavaanlaisia elokuvia.
YouTube on myös haistanut markkinaraon interaktiivisissa sisällöissä, joissa katsoja voi tehdä tietoisia valintoja tarinankerronnan kulkuun. Tuotantovaiheessa on ilmeisesti jo useampia projekteja, joista osa on edennyt niin pitkälle, että niistä voidaan kertoa lisää tietoa lähitulevaisuudessa. YouTuben suunnitelmissa on myös hyödyntää interaktiivisuutta enemmän käsikirjoitetuissa ja käsikirjoittamattomissa Originals-sarjoissa.

Aiemmin YouTube on kokeillut interaktiivisuutta nettimainoksissa, mutta nyt käyttäjän ja sisällön välinen vuorovaikutus aiotaan ulottaa tarinankerrontaan. Vielä viime vuoden lopulla YouTube suunnitteli tuntuvia leikkauksia Originals-sarjoihin, joten jää nähtäväksi kuinka laajasti interaktiivisuutta aiotaan lopulta hyödyntää.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Uutisarkisto