Spotify muokkaa palvelun rakastetuinta ominaisuutta

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 27.3.2019 09:26

Spotify muokkaa palvelun rakastetuinta ominaisuutta Spotify aikoo vähentää soittolistojen laatimiseen vaadittavaa käsityötä ja lisätä automaation käyttöä. Automaation tarkoituksena on tehdä aiemmin ihmiskuratoinnin kautta syntyneisiin soittolistoihin kohdentamista, jolloin soittolistat sopisivat paremmin musiikkipalvelun käyttäjien musiikkimieltymyksiin.
Soittolistoissa ei ole aiemmin käytetty algorimien voimaa, vaan ihmiset ovat laatineet niitä oman ammattitaitonsa mukaisesti. Tämä on toisaalta tarkoittanut sitä, että soittolistat ovat kaikille kuuntelijoille samanlaisia, joten niissä ei ole otettu huomioon kuulijan henkilökohtaisia mieltymyksiä. Uudistuksen tarkoituksena on lisätä ripaus henkilökohtaista kohdentamista algoritmien avulla.

Spotify on testannut muutosta jo etukäteen. Yhtiön mukaan kappaleisiin kohdistuvat haut sekä kappaleiden tallentaminen ovat kasvaneet voimakkasti muutoksen seurauksena, mikä on rohkaissut Spotifyta ottamaan toimintamalli laajempaan käyttöön.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Star Wars -sarja Mandalorian nousee vuoden eniten laittomia latauksia keränneeksi sarjaksi? Star Wars -sarja Mandalorian nousee vuoden eniten laittomia latauksia keränneeksi sarjaksi? (22.11.2019 13:13)
Star Wars -sarja Mandalorian on saatavilla ainoastaan Disney+ -palvelusta - ja Disney+ -palvelua ei saa kuin muutamaan maahan. Joten piratismi rehottaa.
Tesla paljasti himoitun Cybertruckin - Katso videolta miten esitys meni pieleen Tesla paljasti himoitun Cybertruckin - Katso videolta miten esitys meni pieleen (22.11.2019 10:10)
Tesla on paljastanut viime keväästä lähtien hypetetyn lava-auton. Toimitusjohtaja Elon Muskin lupausten mukaisesti pick up -auto noudattaa melko futuristista tyyliä -- joku voisi jopa sanoa, ....
Trump pyysi Applea osallistumaan 5G-verkkojen rakentamiseen – Applella ei ole kuitenkaan lainkaan omaa verkkoa Trump pyysi Applea osallistumaan 5G-verkkojen rakentamiseen – Applella ei ole kuitenkaan lainkaan omaa verkkoa (22.11.2019 06:20)
Trumpin vierailu Applen Mac Pro -tehtaalla Teksasissa on poikinut muutamia sammakoita Yhdysvaltojen presidentin suusta. Ensin hän kertoi avanneensa vierailullaan tehtaan, vaikka se on ollut ....
Apple sai tarpeekseen bugeista – Käyttää iOS 14:n kohdalla uutta toimintamallia Apple sai tarpeekseen bugeista – Käyttää iOS 14:n kohdalla uutta toimintamallia (22.11.2019 05:59)
Kulunut syksy ei ollut Applen ohjelmistokehittäjille kovin hyvä, sillä iOS 13 -käyttöjärjestelmää riivasivat suuri määrä erilaisia bugeja. Käyttöjärjestelmä julkaistiin selkeästi keskeneräisenä, ....
Päivän diili: iRobot Roomba e5152 -pölynimurirobotti huimassa alennuksessa - hinta nyt vain 129 euroa Päivän diili: iRobot Roomba e5152 -pölynimurirobotti huimassa alennuksessa - hinta nyt vain 129 euroa (21.11.2019 11:19)
iRobot Roomba e5152 -pölynimurirobotti tai pelkästään Roomba e5 -pölynimurirobotti julkaistiin Roomban toimesta vuonna 2018. Tämän kyseisen mallin suositushinta on sellainen 400 euroa, mutta ....

Uutisarkisto