Applelle tulee kiire – Sisältösopimukset uupuvat julkaistavalta suoratoistopalvelulta

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 13.3.2019 14:36

Applelle tulee kiire – Sisältösopimukset uupuvat julkaistavalta suoratoistopalvelulta Apple aikoo paljastaa 25. maaliskuuta järjestettävässä lehdistötilaisuudessa uuden suoratoistopalvelun, kertoo Bloomberg. Kuten on aiemminkin tiedetty, palvelu tullaan integroimaan osaksi nykyistä Apple TV -sovellusta.
Bloombergin mukaan Apple on kuitenkin palvelun alkuvaiheen ajan riippuvainen ulkoa hankitusta ohjelmasisällöstä, sillä sen itse tuottamat elokuvat ja TV-sarjat eivät ehdi valmistumaan palvelun lanseerausta varten. Ulkoisia sisältösopimuksia laaditaan kuitenkin edelleen, joten maaliskuun lopulla selviää mitkä mediayhtiöt Apple on lopulta saanut houkuteltua mukaan.

Ilmeisesti tämän viikon perjantaina ainakin kahden sopimuksen on tarkoitus valmistua allekirjoitettavaksi. Mukaan ovat tulossa ainakin HBO, Showtime ja Starz. Palveluiden ja sisällön saatavuus vaihtelee todennäköisesti huomattavasti maittain.

Maaliskuun 25. päivänä Apple aikoo kertoa Bloombergin mukaan tarkempia tietoja myös uudistetusta News-uutispalvelusta sekä Apple Payhin integroitavasta luottokortista.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Spotify haastettiin oikeuteen – Käyttää Eminemin musiikkia luvatta Spotify haastettiin oikeuteen – Käyttää Eminemin musiikkia luvatta (22.8.2019 08:28)
Eminemin rap-uran alkuvaiheen julkaisija Eight Mile Style on haastanut suoratoistopalvelu Spotifyn oikeuteen, kertoo The Hollywood Reporter. Haasteen mukaan Spotify ei ole hankkinut Eminemin ....
1 kommentti
OnePlus TV paljastetaan aivan pian OnePlus TV paljastetaan aivan pian (22.8.2019 08:05)
OnePlus paljasti jo viime vuoden puolella, että yhtiö kehittää mobiililaitteiden lisäksi omaa älytelevisiota. Hankkeesta ei kuulunut pitkään yhtään mitään, mutta tänä kesänä huhut taas voimistuivat ....
Google tarkastaa uusia sovelluksia kolme päivää ennen julkaisua Google Play-sovelluskaupassa Google tarkastaa uusia sovelluksia kolme päivää ennen julkaisua Google Play-sovelluskaupassa (21.8.2019 19:11)
Google on kertonut Choice of Games -sivustolle, että kaikkien uusien sovelluksien kohdalla Google käyttää vähintään kolme päivää sen tarkistamiseen ennen kuin sovellus julkaistaan Google Play ....
1 kommentti
Corsair julkaisi 99 euron langattoman K57 RGB pelinäppäimistön Slipstream-teknologialla Corsair julkaisi 99 euron langattoman K57 RGB pelinäppäimistön Slipstream-teknologialla (21.8.2019 14:14)
Corsair julkaisi uuden K57 RGB Wireless pelinäppäimistön Gamescom-messuilla. Uusi näppäimistö on siis langaton ja sisältää paremman RGB-valaistuksen. Corsair esitteli myös uuden Elgato 4K60 ....
Luksus tekee paluun? Apple Watchista tulossa titaaniset ja keraamiset vaihtoehdot Luksus tekee paluun? Apple Watchista tulossa titaaniset ja keraamiset vaihtoehdot (21.8.2019 10:14)
Viime vuonna Applen älykellomallisto kaventui kun valikoimista poistuivat kalliit Edition-kellot. Tämä mallisto saattaa kuitenkin olla tulossa takaisin tänä vuonna, sillä watchOS 6:n uudesta ....

Uutisarkisto