Yhdysvallat esitteli tekoälystrategian – Laittaa Kiinalle kampoihin

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 12.2.2019 07:27

Yhdysvallat esitteli tekoälystrategian – Laittaa Kiinalle kampoihin Kiina ilmoitti kesällä 2017 aikovansa tekoälytutkimuksen uuden suurvallaksi vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttamisen edistämiseksi Kiina aloitti investointi- ja tukiohjelman, jolla tutkimukselle saataisiin kunnon lähtöstartti. Yhdysvallat ei kuitenkaan aio luopua nykyisestä kruunustaan kovin helposti.
Presidentti Donald Trump kertoi tällä viikolla uudesta American AI Initiative -hankkeesta, jonka tavoitteena on pitää Yhdysvallat tekoälytutkimuksen johtavana maana. Hankkeen alaisuudessa projektien rahoitusstrategiaa ohjataan tekoälyn suuntaan, luodaan uusia standardeja sekä tarjotaan teknologiateollisuudelle uusia työkaluja tekoälyprojektien kehittämiseen.

Konkreettisia toimia ei kuitenkaan vielä luvattu. Esimerkiksi tekoälyyn investoitavan rahan määrää ei paljastettu julkisuuteen. Yhdysvallat kuitenkin lupautuu tukemaan työntekijöiden uudelleenkoulutusta sekä tiivistämään kansainvälistä yhteistyötä.

Yhdysvaltojen entinen puolustusministeri Jim Mattis vaati Donald Trumpia laatimaan Yhdysvalloille tekoälystrategian jo viime vuonna.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Huawei vahvistaa – Kaikki mitä luulit tietäväsi Androidin korvaajasta ovatkin väärin Huawei vahvistaa – Kaikki mitä luulit tietäväsi Androidin korvaajasta ovatkin väärin (19.7.2019 19:58)
Huawein hallituksen jäsen Catherine Chen on paljastanut uutistoimisto Xinhualle, ettei mediassa paljon palstatilaa saanut ja Androidin korvaajaksi tituleerattu Hongmeng OS ole todellisuudessa ....
BMW aikoo optimoida itsestään ajavat autot Kiinan tieverkostolle BMW aikoo optimoida itsestään ajavat autot Kiinan tieverkostolle (19.7.2019 17:56)
BMW ja kiinalainen teknologiajätti Tencent Holdings aikovat avata Kiinaan yhteisen laskentakeskuksen, jossa kehitetään kiinalaiselle tieverkolle optimoitua mallia, jota itsestään ajavat autot ....
1 kommentti
Huawei yrittää paikata pudonnutta myyntiään ilmaisilla näytön korjauksilla Huawei yrittää paikata pudonnutta myyntiään ilmaisilla näytön korjauksilla (19.7.2019 14:41)
Huawein myynti sakkasi toukokuussa ja sen jälkeen, kun Yhdysvallat lisäsi sen mustalle listalle, joka katkaisi Huawein yhteistyön amerikkalaisten IT-jättien kanssa. Huawein puhelimien epävarma ....
DuckDuckGolla tehdään 40 miljoonaa hakua päivässä DuckDuckGolla tehdään 40 miljoonaa hakua päivässä (19.7.2019 12:43)
DuckDuckGo jatkaa kasvuaan, sillä hakukoneella tehdään jo 40 miljoonaa hakua päivässä. DuckDuckGo:n käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana mukavasti. Vuonna 2014 uutisoitiin, että DuckDuckGo:lla ....
Instagram piilottaa tykkäysmäärät – Miten käy palvelun koukuttavuudelle? Instagram piilottaa tykkäysmäärät – Miten käy palvelun koukuttavuudelle? (19.7.2019 05:35)
Sosiaalisessa mediassa bisnes pyörii seuraajien ja tykkäysten määrän ympärillä – se on mittari, jolla suosiota ja menestystä mitataan. Instagram haluaa kuitenkin testata nyt ratkaisua, jossa ....

Uutisarkisto