AfterDawn logo

Huawein 5G-tukiasemat kielletään EU:ssa? Ehdotus on harkinnassa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Euroopan komission harkitsee parhaillaan ehdotusta, joka käytännössä kieltäisi operaattoreita rakentamasta uusia 5G-verkkoja Huawein tukiasemilla. Komission käsittelyssä olevasta ehdotuksesta uutisoi Reuters.

Mikäli komissio päätyy kieltämään Huawein 5G-tukiasemat EU:n alueella, olisi se selkeä voitto ruotsalaiselle Ericssonille ja suomalaiselle Nokialle, jotka ovat Huawein tärkeimpiä kilpailijoita maailmassa. Huawein boikotointia on pohdittu länsimaissa jo viime syksystä lähtien, jolloin asiaa käsiteltiin lähinnä Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten näkökulmasta.

Länsimaiden huolena on, että Kiinan valtio voi edistää omaa vakoiluaan painostamalla Huaweita tarjoamalla sille salakuunteluportteja tukiasemien kautta.

Huawei on muutoinkin saanut kyseenalaista julkisuutta viime aikoina. Yhtiötä on syytetty Iranin vastaisten pakotteiden kiertämisestä, mihin liittyen Huawein talousjohtaja oli vuodenvaihteessa pidätettynä Kanadassa. EU:ssa hälytyskellot alkoivat soida, kun Huawein työntekijä jäi kiinni Puolassa vakoilusta.

6 KOMMENTTIA

rellupa1/6

Missähän todisteet vakoilusta, se että jenkit väittää jotain, varsinkin trumppelin aikana voidaan ohittaa huuhaana.

greedyjama2/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rellupa:

Missähän todisteet vakoilusta, se että jenkit väittää jotain, varsinkin trumppelin aikana voidaan ohittaa huuhaana.


Koko homma alkoi siitä kun Kanadassa huomattiin epälyttävää toimintaa, ja siellä pidätettiin Huawein johtaja

NoSkillZ3/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rellupa:

Missähän todisteet vakoilusta, se että jenkit väittää jotain, varsinkin trumppelin aikana voidaan ohittaa huuhaana.

Kaikki kiinalainen tietotekniikka on potentiaalisesti vakoiluun käytettävissä.

Kiina on jäänyt vakoilusta niin monesti kiinni, ettei Huawei varmasti olisi asiassa poikkeus, kun tarjoaa vakoilulle ehkä parhaan mahdollisen alustan.

avthein4/6

https://www.theguardian.com/world/2013/nov/01/nsa-data-collection-tech-firms

Mihin unohtui USA:n vakoilu ja vakoilukoneiston kytkökset USA:n mikropiiriteollisuuden ja softafirmojen välillä?

Jos ja kun vakoiluun puututaan niin se pitää tehdä puolueettomasti ja kaikkiin ilmansuuntiin kohdistuen.

arivesa5/6

Todisteet? 5G verkon vakoilukäytöstä ei todisteita voi olla, se ei vielä ole käytössä missään. kun todisteita alkaisi löytyä olisi jo myöhäistä, jos infra on rakennettu.

ei kyse ole 'wein hyvästä tai pahasta aikomuksesta,vaan siitä että maan nykylainsäädäntö velvoittaa kaikki yritykset luovuttamaan valtion vaatimat tiedot "isänmaalliseen" käyttöön.

hyvin toteutetusta vakoilusta ei edes jää jälkiä, mitä kukaan tietäisi nsa:n puuhista ilman whistle bloweria? kinkeissä tuo ei ole optio, pilli vaikenee jo epäilystä.

nsa etsi terroriin viittaavaa dataa,mutta ei yrittänyt varastaa ulkomaisten firmojen immateriaalitietoa,keneltä olisikaan? Israel on kimpassa,eikä muualta taida oikein löytyä mitään usa:lle haluttavaa?

kiina on kasvattanut taloutensa mistään patenttioikeuksista ym. "sivuseikoista" piittaamatta,eikä tavoite ole kansan vaan puolue-eliitin hyvinvointi ja kaikenkattava valta, ensin kotona ja kohta naapureissa kuten 'wan ja 'kong.

ja saariahan tykkeineen on aina kiva rakennella etelänaapurien laiturin kupeeseen.

arivesa6/6

noksu ja erkki on saaneet suosituksen laitetoimittajaksi länsimaihin. ei mikään pikkujuttu,vaikka turvallinen onkin hinnakkaampaa. halpa on usein kuitenkin myöhemmin huomattu tyyriiksi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT