Asiakkaat menettivät 170 miljoonaa euroa – Salasanan tiennyt omistaja kuoli yllättäen

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 4.2.2019 10:09

Asiakkaat menettivät 170 miljoonaa euroa – Salasanan tiennyt omistaja kuoli yllättäen Jos yritys säilyttää lähes 170 miljoonan euron arvosta toisten ihmisten omaisuutta, voisi kuvitella etteivät olisi vain yhden ihmisen muistin tai tietojen varassa. Näin on kuitenkin ollut kanadalaisen kryptovaluuttapörssi QuadrigaCX:n tapauksessa.
Seikka tuli harvinaisen ikävästi ilmi. QuadrigaCX:n asiakkaiden varoja säilytettiin "kylmässä lompakossa" 250 miljoonan Kanadan dollarin edestä (noin 170 miljoonaa euroa). Varat oli säilötty kylmään lompakkoon eli verkkoyhteydettömään tilaan tietoturvasyistä. Valitettavasti turvaamistoimenpide kääntyi itseään vastaan, sillä lompakkoon pääsi käsiksi ainoastaan salasanalla, jonka tiesi vain pörssin perustaja Gerald Cotten.

Gerald Cotten menehtyi hiljattain, minkä takia QuadrigaCX:n asiakkailla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta päästä käsiksi omiin varoihin. Osa yrityksen asiakkaista on suhtautunut väitteisiin skeptisesti ja he arvelevat kyseessä olevan huijaus.



Tapaus on kuitenkin hyvä muistutus siitä, että kryptovaluuttaa omistavien kannattaa varmistua hyvin siitä, miten heidän varojaan käsitellään.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto