Suomalaiset kuluttavat suoratoistopalveluja entistä enemmän kotisohvilta

Kirjoittaja Jami Virtanen @ 22.1.2019 11:46

Suomalaiset kuluttavat suoratoistopalveluja entistä enemmän kotisohvilta Viaplayn vuoden 2011 lanseerauksesta asti suomalaiset ovat kuluttaneet suoratoistopalvelun sisältöä enemmän pieneltä, kuten puhelimen näytöltä kuin television isolta näytöltä. Vuonna 2018 iso ruutu kuitenkin peittosi mobiilikatsomisen.
Viaplay kertoo asiakkaidensa katsomistottumuksissa tapahtuneen merkittävä muutos vuonna 2018: Isolta ruudulta katsominen oli yleisempää kuin mobiilikatsominen ensimmäistä kertaa sitten vuonna 2011 tapahtuneen Viaplayn lanseeraamisen Suomen markkinoille. Yli 50 prosenttia Viaplayn asiakkaista Suomessa katsoo ohjelmia isolta ruudulta, kun vastaava luku muissa Pohjoismaissa on hieman korkeampi.

"Katsomistavan muutokseen vaikuttavat ennen kaikkea tekninen kehitys, helppokäyttöisyys sekä sisällön laajuus. Asiakkaamme katsovat kiinnostavaa sisältöä missä ja millä laitteilla haluavat, mutta isolta ruudulta katsomisen suosion kasvu kertoo siitä, että laatuviihdettä halutaan katsoa mukavasti omassa olohuoneessa", painottaa Sanna Reunanen, Head of Viaplay Finland.

Vastaavasti esimerkiksi Netflix kertoi viime vuonna, että 70%:a sen katselusta tapahtuu isolta ruudulta, huolimatta siitä, että käyttäjät tilaavat palvelun 70%:sti tietokoneella tai mobiilisovelluksella.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Huawei vahvistaa – Kaikki mitä luulit tietäväsi Androidin korvaajasta ovatkin väärin Huawei vahvistaa – Kaikki mitä luulit tietäväsi Androidin korvaajasta ovatkin väärin (19.7.2019 19:58)
Huawein hallituksen jäsen Catherine Chen on paljastanut uutistoimisto Xinhualle, ettei mediassa paljon palstatilaa saanut ja Androidin korvaajaksi tituleerattu Hongmeng OS ole todellisuudessa ....
BMW aikoo optimoida itsestään ajavat autot Kiinan tieverkostolle BMW aikoo optimoida itsestään ajavat autot Kiinan tieverkostolle (19.7.2019 17:56)
BMW ja kiinalainen teknologiajätti Tencent Holdings aikovat avata Kiinaan yhteisen laskentakeskuksen, jossa kehitetään kiinalaiselle tieverkolle optimoitua mallia, jota itsestään ajavat autot ....
1 kommentti
Huawei yrittää paikata pudonnutta myyntiään ilmaisilla näytön korjauksilla Huawei yrittää paikata pudonnutta myyntiään ilmaisilla näytön korjauksilla (19.7.2019 14:41)
Huawein myynti sakkasi toukokuussa ja sen jälkeen, kun Yhdysvallat lisäsi sen mustalle listalle, joka katkaisi Huawein yhteistyön amerikkalaisten IT-jättien kanssa. Huawein puhelimien epävarma ....
DuckDuckGolla tehdään 40 miljoonaa hakua päivässä DuckDuckGolla tehdään 40 miljoonaa hakua päivässä (19.7.2019 12:43)
DuckDuckGo jatkaa kasvuaan, sillä hakukoneella tehdään jo 40 miljoonaa hakua päivässä. DuckDuckGo:n käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana mukavasti. Vuonna 2014 uutisoitiin, että DuckDuckGo:lla ....
Instagram piilottaa tykkäysmäärät – Miten käy palvelun koukuttavuudelle? Instagram piilottaa tykkäysmäärät – Miten käy palvelun koukuttavuudelle? (19.7.2019 05:35)
Sosiaalisessa mediassa bisnes pyörii seuraajien ja tykkäysten määrän ympärillä – se on mittari, jolla suosiota ja menestystä mitataan. Instagram haluaa kuitenkin testata nyt ratkaisua, jossa ....

Uutisarkisto