AfterDawn: IT-alan uutiset

EU:n tekijänoikeusuudistus vastatuulessa – Suomi äänesti vastaan

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 20.1.2019 12:34

EU:n tekijänoikeusuudistus vastatuulessa – Suomi äänesti vastaan Euroopan parlamentissa jo viime syksynä hyväksytty uusi tekijänoikeusdirektiivi on joutunut jälleen vastatuuleen, kun unionin jäsenmaat ovat osoittaneet vastustusta direktiivin nykyisille sanamuodoille. Direktiiviä vastaan äänestettiin kertaalleen heinäkuussa, mutta uudelleen muotoiltuna se meni parlamentissa läpi syyskuussa.
Tekijänoikeusdirektiivissä eniten huomiota ovat herättäneet artiklat 11 ja 13, jotka mahdollistavat niin sanotun linkkiveron keräämisen sisällönjakoalustoilta (kuten vaikkapa otteita käyttävältä hakukoneelta). Lisäksi artiklat lisäävät verkkosivujen ylläpitäjien vastuuta käyttäjien julkaisemasta sisällöstä. Google luonnollisesti vastustaa uutta direktiiviä ja se on näyttänyt julkisesti miltä uuden direktiivin mukainen hakukone voisi näyttää EU:ssa.

Direktiivin läpimeno edellyttää vielä jokaisen jäsenmaan hyväksynnän. Yksitoista jäsenmaata kuitenkin äänesti jo direktiivin nykyistä muotoilua vastaan, minkä takia direktiiviin on tehtävä vielä muutoksia ennen kuin siitä äänestetään lopullisesti. Vastustajien joukossa on muun muassa Suomi.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto