Google Assistantille huima merkkipaalu: Jo miljardissa laitteessa

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 8.1.2019 21:25

Google Assistantille huima merkkipaalu: Jo miljardissa laitteessa Googlen älykäs ääniavustaja täyttää toukokuussa vasta kolme vuotta, mutta Google Assistant on kasvanut jo melkoisen isoksi osaksi Android-ekosysteemiä ja Googlen laitteita.
Viime vuoden I/O-tapahtumassa, tasan kaksi vuotta Assistantin julkaisun jälkeen, Google paljasti, että palvelua käyttää yli 500 miljoonaa laitetta ympäri maailman.

Nyt Google on kertonut seuraavasta merkkipaalusta jo hyvissä ajoin ennen Assistantin kolmatta syntymäpäivää, kertoo Android Central.

Tähän todennäköisesti vaikutti Amazonin ilmoitus sadasta miljoonasta myydystä Alexa-laitteesta, johon Google vastasi, että tammikuun loppuun mennessä Google Assistant -laitteiden määrä rikkoo miljardin rajapyykin.

Paitsi että Assistant-laitteiden määrä kasvoi tuplaksi alle vuodessa, niin Googlen mukaan sen käyttäminen on kasvanut peräti nelinkertaisesti.

Iso osa käyttömäärästä on globaalin laajentumisen avustamaa, sillä Google on tuonut Assistantiin viimeisen vuoden aikana yli 20 uutta kieltä.

On tietysti huomattava, että Amazonin Alexa-laitteet ovat keskimäärin enemmän tarkoitettu vain ääniavustajan käyttöön ja Google laskee laitteisiin Assistantilla varustetut Android-puhelimet, joiden monien kohdalla käyttäjien omaa kieltä ei vieläkään tueta Assistantissa.

Google ei paljastanut tarkasti älykotilaittiden myyntinumeroita, mutta kertoi, että niitä on myyty joulusesongisssa miljoonittain. Joka seitsemäs laitteista on näytöllä varustettu, kuten Google Home Hub tai Lenovo Smart Display.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Elisa laajentaa 5G-puhelimien valikoimaa – Huawein Mate 20 X 5G ennakkomyyntiin Elisa laajentaa 5G-puhelimien valikoimaa – Huawein Mate 20 X 5G ennakkomyyntiin (19.6.2019 18:03)
Matkapuhelinoperaattori Elisa on laajentanut 5G-puhelimien valikoimaa Huawein uutuusmallilla. OnePlus 7 Pro 5G:n ja ZTE Axon 10 Pro 5G:n lisäksi Elisan valikoimista löytyy nyt Huawein Mate 20 X 5G. ....
Samsungin lippulaivan julkaisupäivä paljastui! Samsungin lippulaivan julkaisupäivä paljastui! (19.6.2019 11:06)
Samsungin Galaxy Note -mallisto hyppää kymmenluvulle elokuun 7. päivänä, kertoo verkkosivusto CNET. Sivustolle puhuneiden lähteiden mukaan korealaisyhtiö aikoo tuolloin paljastaa Galaxy Note10 ....
Etsitkö halpaa puhelinta, jossa on pitkä akkukesto? Saatat kiinnostua tästä uutuudesta Etsitkö halpaa puhelinta, jossa on pitkä akkukesto? Saatat kiinnostua tästä uutuudesta (19.6.2019 10:13)
HMD Global on aloittanut Nokia 3.2 -älypuhelimen myynnin Suomessa. Android 9 Pie -käyttöjärjestelmään perustuvan älypuhelimen suositeltu vähittäismyyntihinta on 149 euroa ja puhelimen yksi myyntivalteista ....
Ilmaiset TV-lähetykset kaapelissa jatkuvat Suomessa – Kopiosto hävisi kanteen Ilmaiset TV-lähetykset kaapelissa jatkuvat Suomessa – Kopiosto hävisi kanteen (18.6.2019 19:18)
Ilmaiset kaapeliverkon televisiolähetykset ovat olleet uhattuna, sillä tekijänoikeusjärjestö Kopioston näkemyksen mukaan kaapelitelevisio-operaattorit ovat tv-lähetysten edelleenlähettäjiä, ....
1 kommentti
Facebook paljasti vihdoin oman virtuaalivaluutan – Tulossa WhatsAppiin Facebook paljasti vihdoin oman virtuaalivaluutan – Tulossa WhatsAppiin (18.6.2019 18:33)
Pitkään kestäneiden huhujen jälkeen Facebook on vihdoin paljastanut suunnitelmansa laajentua mobiilimaksamiseen. Yhteisöpalvelujätti tähtää markkinoille oman virtuaalivaluutan voimin ja sen ....

Uutisarkisto