AfterDawn: IT-alan uutiset

SpaceX:n Falcon 9 -raketti laskeutui ensimmäistä kertaa onnistuneesti Kalifornian rannikolle

Kirjoittaja Jami Virtanen @ 8.10.2018 13:42

SpaceX:n Falcon 9 -raketti laskeutui ensimmäistä kertaa onnistuneesti Kalifornian rannikolle Elon Muskin avaruusyhtiö SpaceX on jälleen onnistunut laukaisemaan onnistuneesti Falcon 9 kantoraketin ja tuomaan sen myös ehjänä maahan.
Maanantai aamuyöllä Suomen aikaan laukaistu raketti oli ensimmäinen Falcon 9-raketti, joka onnistuneesti myös laskeutui Yhdysvaltojen länsirannikolla maalle. Aikaisemmin SpaceX on onnistunut laskeutumisessa maalle 11 kertaa, mutta nyt kyseessä oli ensimmäinen Kalifornian rannikolla.
Lastina laukaisussa oli tällä kertaa reilu 1500 kiloinen Argentiinan avaruuskomission satelliitti SAOCOM 1A. Satelliitti on toinen kahdesta identtisestä Argentiinan uudesta satelliitista, jotka lähetetään maan kiertoradalle tutkimaan maapalloa ja auttamaan hätätilanteisiin ja luonnonkatastrofeihin vastaamisessa. SAOCOM 1B:n suunniteltu laukaisu on vuonna 2019 ja myös silloin sen on määrä lähteä matkaan Falcon 9-raketilla.

Alla olevassa videossa raketin laukaisu ja laskeutuminen. Video alkaa lähtölaskennasta (16:49). Laskeutuminen näkyy kohdassa 24:35.


Tägit: Falcon 9 SpaceX
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

EU mätkäisi Googlelle lisää maksettavaa – Sai nettimainoksista 1,5 miljardin euron sakot EU mätkäisi Googlelle lisää maksettavaa – Sai nettimainoksista 1,5 miljardin euron sakot (20.3.2019 16:58)
Kuten viikonloppuna uutisoimme, Google on saanut Euroopan komissiolta uuden sakon. Tällä kertaa sakon perusteena oli hakukonejätin menettelytavat AdSense-mainosverkon kanssa. Aiemmin Google ....
Kuinka helposti 2000 euron puhelimeen saa tulla jälkiä? Video herättää kysymyksiä Kuinka helposti 2000 euron puhelimeen saa tulla jälkiä? Video herättää kysymyksiä (20.3.2019 10:37)
Helmikuussa Samsung ja Huawei ottivat lavat ja median haltuun esittelemällä taittuvilla näytöillä varustetut älypuhelimet, Galaxy Foldin ja Mate X:n. YouTubessa julkaistu video kuitenkin on ....
1 kommentti
Firefox päivittyi – Tekee netistä vähemmän ärsyttävän paikan Firefox päivittyi – Tekee netistä vähemmän ärsyttävän paikan (20.3.2019 07:45)
Mozilla on julkaissut Firefox-verkkoselaimestaan version 66, joka tekee netin selaamisesta vähemmän ärsyttävämpää muutamallakin eri tavalla. Näihin muutamiin eri tapoihin kuuluu esimerkiksi ....
Videolla – Näin Googlen Stadia-pelipalvelu toimii Videolla – Näin Googlen Stadia-pelipalvelu toimii (20.3.2019 07:30)
Google paljasti eilen uuden Stadia-pilvipelipalvelun, jonka turvin AAA-tason pelejä pääsisi pelaamaan lähes laitteella kuin laitteella. Eurogamer pääsi kokeileman palvelua jo ennakkoon ja on ....
Google paljasti Stadian – Pelien suoratoistopalvelu tulossa Eurooppaan tänä vuonna Google paljasti Stadian – Pelien suoratoistopalvelu tulossa Eurooppaan tänä vuonna (20.3.2019 07:13)
Google paljasti eilen illalla Suomen aikaa Stadia-nimisen pelien suoratoistopalvelun. Pilvipalvelun lisäksi Googlen julkistuksiin kuului Stadian käyttöön optimoitu peliohjain. Stadia on tarkoitus ....

Uutisarkisto