AfterDawn: IT-alan uutiset

Kiina vakoilee teknologiayhtiöitä? Piilottaa salaisen piirin emolevyihin

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 6.10.2018 13:26 Kommentteja (3)

Kiina vakoilee teknologiayhtiöitä? Piilottaa salaisen piirin emolevyihin Kiinan teollisuusvakoilu ulottuu luultuakin syvemmälle, uutisoi Bloomberg. Uutistoimiston mukaan Kiinan hallinto olisi lisännyt salaa ainakin kalifornialaisen Super Micro Computerin palvelinemolevyihin pienen vakoilupiirin, minkä turvin viranomaiset olisivat saaneet ensikäden tietoa yhdysvaltalaisten IT-jättien toiminnasta. Kohteena on ollut lähes 30 yhdysvaltalaista yhtiötä.
Suurten teknologiajättien palvelinkeskuksiin toimitettaviin emolevyihin piilotetut vakoilupiirit lisättiin tuotantovaiheessa. Kiinan asevoimat ovat voineet painostaa suuria emolevyvalmistajia lisäämään Super Micro Computerin emolevyihin tällaisen piirin. Asiaa on tutkittu kulisseissa vuodesta 2015 lähtien.

Bloombergin mukaan vakoilun kohteina ovat olleet ainakin Apple ja Amazon, mutta molemmat yhtiöt ovat kiistäneet tiedot. Super Micro Computerin kommentin mukaan yhtiö ei ole tietoinen mistään tutkinnasta, joissa käsiteltäisiin sen tuotteista löytyneitä vakoilupiirejä. Yhdysvaltain hallinnostakaan ei suostuta kommentoimaan asiaa.

Bloombergin julkaiseman jatkojutun mukaan Kiinan vakoiluhanke ei olisi jäänyt pelkän vakoilupiirin varaan, vaan Super Micro Computerin tietojärjestelmiin tehdyn murron seurauksena firmware-päivityksiin piilotettiin vuonna 2015 haittakoodia, minkä ansiosta Kiina saattoi vakoilla päivitettyjen järjestelmien tietoliikennettä.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

3 kommenttia

18.10.2018 20:50

Kömpelöä vakoilua Kiinalta, jos pitää paikkansa.

USA:ssa sama homma hoidetaan piilottamalla salaisia toimintoja itse mikropiirien sisään ja sitä onkin paljon vaikeampaa havaita.


"Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

29.10.2018 8:56

Mikä sitten lienee totuus moisista siruista kun USA:n hallinto ja NSA kiistää sellaisten olemassaolon ja koko vakoilun tapahtumisen.

Mutta on se vain tyhmää laittaa jotaklin ylimääräistä komponenttia laitteeseen jonka voi helposti löytää ihan laitepiirustuksia vertaamalla. Tekisivät kiinassakin kuten USA:ssakin tehdään että vakoiluominaisuudet ovat mikropiireissä sisäänrakennettuna.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 9.10.2018 @ 08:56

312.10.2018 6:39

En edes yllättynyt, odotin vaan milloin joku hoksaa ja julkaisee....


Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
-Acer Aspire ES1-711-Win10-64bit-Firefox62.0.3=päivittää aina uusimman version...

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Tuoreimmat uutiset

Adobe esitteli uutta ohjelmistoa – Tällä luodaan AR-sisältöjä Adobe esitteli uutta ohjelmistoa – Tällä luodaan AR-sisältöjä (16.10.2018 10:39)
Digitaalisten sisältöjen luomiseen tarkoitettujen ohjelmistojen kehitykseen erikoistunut Adobe on paljastanut Max-kehittäjätapahtumassaan uutta tietoa Project Aero -ohjelmistotuotteesta, jonka ....
Microsoftin perustaja menehtyi syöpään Microsoftin perustaja menehtyi syöpään (16.10.2018 10:22)
Bill Gatesin kanssa ohjelmistoyhtiö Microsoftin perustanut Paul Allen on kuollut 65-vuotiaana. Allen paljasti ennen kuolemaansa sairastavansa non-Hodgkinin lymfoomaa ja saavansa hoitoa siihen. ....
DNA päivittää 4G-verkkoa – Turkulaisille, tamperelaisille ja helsinkiläisille nopeammat yhteydet DNA päivittää 4G-verkkoa – Turkulaisille, tamperelaisille ja helsinkiläisille nopeammat yhteydet (15.10.2018 11:21)
DNA on kertonut päivittävänsä Helsingin, Turun ja Tampereen talousalueiden 4G-verkon kapasiteetti. Toimenpiteillä ennakoidaan tulevaa siirtymää 5G-aikakauteen. 4G-verkon päivitysten myötä tiedonsiirtonopeudet ....
Samsung avasi salaisuuksia – Taiteltava älypuhelin on kehitteillä Samsung avasi salaisuuksia – Taiteltava älypuhelin on kehitteillä (15.10.2018 11:07)
Teknofiilien märkien päiväunien kohteena on ollut älypuhelin, jota voisi taitella vapaasti. Yksi askel uudenlaisia laitteita kohti voidaan ottaa jo tänä vuonna, sillä Samsungin mobiiliyksikön ....
Pokemon Gosta tuli realistisempi Androidillakin Pokemon Gosta tuli realistisempi Androidillakin (15.10.2018 10:51)
Pokemon Gon Android-pelaajilla saattaa olla tulevaisuudessa yksi syy vähemmän kytkeä AR-kokemus pois päältä, sillä peliä kehittävä Niantic on ilmoittanut päivittävänsä sovelluksen ARCore-yhteensopivaksi. ....

Uutisarkisto