AfterDawn logo

Facebookissa valtava tietovuoto: yli 50 miljoonaa käyttäjätunnusta vaarassa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Facebook on kertonut, että sen palvelussa on havaittu valtava tietovuoto, jonka seurauksena yli 50 miljoonaa käyttäjätunnusta on vaarautunut.

Vuodon vuoksi 50 miljoonan käyttäjän käyttäjätileille on voinut päästä kirjautumaan heidän tietämättään. Nyt kaikki käyttäjät, joita ongelma on koskenut, joutuvat kirjautumaan palveluun uudestaan sisään. Yhtiö kertoo paikanneensa tietoturva-aukon viime yönä.

Facebookin toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin mukaan yhtiö ei vielä tiedä, onko tietoturva-aukon kautta päästy käsiksi ihmisten yksityisiin tietoihin, kuten yksityisviesteihin. Yhtiön mukaan murtautujat olivat päässeet ainakin käyttäjien profiilitietoihin, jotka sisältävät iän, sukupuolen ja kotipaikkakunnan.

Facebookin mukaan yhtiö työskentelee aktiivisesti FBI:n ja muiden viranomaisten kanssa tietomurron selvittämiseksi.

"Emme tiedä vielä kuka on murron takana tai mistä he ovat kotoisin", kertoo yhtiön varapresidentti Guy Rosen blogikirjoituksessaan.


Tietomurron ytimessä on ollut Facebookin "Näytä miltä profiilini näyttää muille"-ominaisuus, jonka avulla voi tarkastella sitä, miltä oma Facebook-profiili näyttää muiden käyttäjien silmistä katsottuna. Ominaisuudesta on ilmeisesti löydetty heikkous, jonka ansiosta ominaisuus on vuotanut sellaistakin tietoa, jota sen ei olisi pitänyt.

Yhtiö on kytkenyt ominaisuuden toistaiseksi kokonaan pois käytöstä, kunnes tarkemmat tutkimukset etenevät.

EDIT 21:12: Luku on täsmentynyt alaspäin aiemmasta 90 miljoonasta "reiluun 50 miljoonaan".

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT