AfterDawn: IT-alan uutiset

Google avattiin tasan 20 vuotta sitten, tältä se näytti

Kirjoittaja AfterDawn @ 27.9.2018 21:30

Google avattiin tasan 20 vuotta sitten, tältä se näytti Maailman yksi suurimmista teknologiajäteistä sai alkunsa Stanfordin yliopistosta Sergey Brinin ja Larry Pagen yhteistyönä. Vuonna 1998 syyskuussa, päivälleen 20 vuotta sitten sivusto julkaistiin verkossa ensi kertaa.
Vielä viisi vuotta tämän jälkeen Googlen bisnes oli melkoisen pientä, mutta nousukiito alkoi vuoden 2004 loppupuolella. Yhtiön päätuote on vuosien 20 vuoden aikana pysynyt melko samankaltaisena, joskin ominaisuuksia ja parannuksia on tehty tietysti valtaisasti.

Googlen yksinkertainen hakusivu on itseasiassa muuttunut vain simppelimmäksi, kuten oheisesta kuvasta näkyy. Nykyisin Googlen etusivulta ei löydy esimerkiksi sähköpostilistaan liittymiskaavaketta tai hakujen määrän valintaa. Hakupainike sekä I'm feeling lucky -nappi ovat kuitenkin logon ja hakukaavakkeen alla.



Toki ominaisuuksia on piiloitettu nykyisin ylä- kuin alanurkkiinkin, josta löytyy nyt linkit mm. asetuksiin, tilin tietoihin, kauppaan, Gmailiin ja moniin paljon alkuperäistä sivustoa myöhemmin julkaistuihin palveluihin. Näkymä on kuitenkin kaikkinensa melkoisen samanlainen.

Mitä luulet, säilyykö Googlen simppeli etusivu kuta kuinkin ennallaan vielä seuraavat 20 vuotta?



AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Tuoreimmat uutiset

Adobe esitteli uutta ohjelmistoa – Tällä luodaan AR-sisältöjä Adobe esitteli uutta ohjelmistoa – Tällä luodaan AR-sisältöjä (16.10.2018 10:39)
Digitaalisten sisältöjen luomiseen tarkoitettujen ohjelmistojen kehitykseen erikoistunut Adobe on paljastanut Max-kehittäjätapahtumassaan uutta tietoa Project Aero -ohjelmistotuotteesta, jonka ....
Microsoftin perustaja menehtyi syöpään Microsoftin perustaja menehtyi syöpään (16.10.2018 10:22)
Bill Gatesin kanssa ohjelmistoyhtiö Microsoftin perustanut Paul Allen on kuollut 65-vuotiaana. Allen paljasti ennen kuolemaansa sairastavansa non-Hodgkinin lymfoomaa ja saavansa hoitoa siihen. ....
DNA päivittää 4G-verkkoa – Turkulaisille, tamperelaisille ja helsinkiläisille nopeammat yhteydet DNA päivittää 4G-verkkoa – Turkulaisille, tamperelaisille ja helsinkiläisille nopeammat yhteydet (15.10.2018 11:21)
DNA on kertonut päivittävänsä Helsingin, Turun ja Tampereen talousalueiden 4G-verkon kapasiteetti. Toimenpiteillä ennakoidaan tulevaa siirtymää 5G-aikakauteen. 4G-verkon päivitysten myötä tiedonsiirtonopeudet ....
Samsung avasi salaisuuksia – Taiteltava älypuhelin on kehitteillä Samsung avasi salaisuuksia – Taiteltava älypuhelin on kehitteillä (15.10.2018 11:07)
Teknofiilien märkien päiväunien kohteena on ollut älypuhelin, jota voisi taitella vapaasti. Yksi askel uudenlaisia laitteita kohti voidaan ottaa jo tänä vuonna, sillä Samsungin mobiiliyksikön ....
Pokemon Gosta tuli realistisempi Androidillakin Pokemon Gosta tuli realistisempi Androidillakin (15.10.2018 10:51)
Pokemon Gon Android-pelaajilla saattaa olla tulevaisuudessa yksi syy vähemmän kytkeä AR-kokemus pois päältä, sillä peliä kehittävä Niantic on ilmoittanut päivittävänsä sovelluksen ARCore-yhteensopivaksi. ....

Uutisarkisto