AfterDawn logo

Televisio mullistuu – Suoratoistopalvelut rohmusivat Emmy-palkintoja

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Emmy-palkinnot on jaettu parhaimmille yhdysvaltalaisille TV-sarjoille. Tänä vuonna uutta oli suoratoistopalveluiden erinomainen menestys, joka kielii koko TV-bisneksen muutoksesta: perinteiset jakelukanavat joutuvat kilpailemaan laadukkaimmista tuotannoista aiempaa verisemmin.

Eniten Emmy-palkintoja tänä vuonna haali HBO, joka Suomessa tunnetaan ehkä parhaiten suoratoistopalvelustaan, mutta Yhdysvalloissa sillä on kuitenkin oma kaapelitelevisioverkko. HBO:n esittämät tuotannot keräsivät yhteensä 23 pystiä, joista yhdeksän tuli Game of Thronesin ansiosta. HBO on ollut viimeiset 16 vuotta selvä ykkönen Emmy-palkinnoissa.

Netflixin tuotannot keräsivät myös 23 pokaalia, joten HBO ja Netflix jakavat kärkipaikan. Vielä vuosi sitten HBO:n pokaalimäärä oli 29 kappaleta. Amazon oli myös mukana Emmy-gaalassa ja se nappasi itselleen kahdeksan voittoa. Sen palkintorohmu oli The Marvelous Mrs. Maisel. Hululle pokaaleja tuli vuorostaan vaatimattomat neljä voittoa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT