Jättipankki jarruttelee bitcoinin kanssa – Sääntelyn tilanne on liian epäselvä

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 6.9.2018 12:25

Jättipankki jarruttelee bitcoinin kanssa – Sääntelyn tilanne on liian epäselvä Investointipankki Goldman Sachs jarruttelee suunnitelmissaan aloittaa kaupankäynti virtuaalivaluutoilla. Pankki kertoi viime vuoden lopulla aikovansa perustaa oman deskin virtuaalivaluuttakauppaa varten. Lainsäädännöllinen tilanne on tällä hetkellä sen verran epäselvä, että Goldman Sachs on päättänyt laittaa suunnitelmat jäähylle.
Goldman Sachsin johdon arvioiden mukaan viranomaistaholla pitää tehdä vielä useita päätöksiä ennen kuin finanssivalvonnan alainen pankki voi aloittaa aktiivisen kaupankäynnin virtuaalivaluutoilla. Lisäksi pankin sisällä pitää tehdä joitain linjauksia, jotta valuuttakauppa voitaisiin käynnistää.

Suurpankkien suhtautuminen bitcoiniin on ollut varsin kirjavaa. Goldman Sachs on pankin pomojen lausuntojen perusteella suhtautunut valuutan uuteen muotoon positiivisesti, kun taas esimerkiksi JPMorgan Chase & Con toimitusjohtaja on pitänyt bitcoinia lähinnä huijauksena.

Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovan viranomaisen mukaan jotkut virtuaalivaluutat voidaan tulkita luonteeltaan arvopapereiksi, minkä takia kaupankäynti niillä on liittovaltion lainsäädännön alla tapahtuvaa toimintaa.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Jollalla iskun paikka Huawein Android-ongelmissa? Sailfishillä voi olla ratkaiseva rooli Jollalla iskun paikka Huawein Android-ongelmissa? Sailfishillä voi olla ratkaiseva rooli (16.6.2019 17:40)
Suomalaisen Jollan kehittämä Sailfish OS voi olla ratkaisu Huawein käyttöjärjestelmäongelmaan, joka syntyi kun Google joutui katkaisemaan siteensä kiinalaisyhtiön kanssa. Huaweilla on käytännössä ....
1 kommentti
Supercell osui taas kultasuoneen – Rahaa virtaa etenkin Aasiasta Supercell osui taas kultasuoneen – Rahaa virtaa etenkin Aasiasta (16.6.2019 10:25)
Supercellin näyttää onnistuneen erinomaisesti uusimman pelin lanseerauksessa. Sovellusanalytiikkaan erikoistuneen Sensor Towerin keräämien tietojen perusteella viime jouluna julkaistu Brawl ....
Hot Wheelsin uusilla autoilla keräät kierrosaikatiedot älypuhelimeen Hot Wheelsin uusilla autoilla keräät kierrosaikatiedot älypuhelimeen (16.6.2019 08:59)
Älypuhelin on lähes kasvanut lasten käsiin kiinni, minkä takia leluyhtiötkin yrittävät hyödyntävät älypuhelimien koukuttavuutta omien tuotteiden markkinoinnissa. Esimerkiksi Hot Wheels -autoja ....
Samsung kiistää huhut – Galaxy Foldia ei ole tulossa vielä heinäkuussa Samsung kiistää huhut – Galaxy Foldia ei ole tulossa vielä heinäkuussa (15.6.2019 19:10)
Samsungin keväällä esittelemän Galaxy Foldin olisi pitänyt olla jo lähemmäs kahden kuukauden ajan myynnissä, mutta se kauppoihin sitä ei ole vielä saatu eikä vielä edes tiedetä koska se tulee saataville. ....
Syyllinen kunnes toisin todistetaan – Hedman Partners yritti saada väärää henkilö tilille tekijänoikeusriidassa Syyllinen kunnes toisin todistetaan – Hedman Partners yritti saada väärää henkilö tilille tekijänoikeusriidassa (15.6.2019 11:09)
Hedman Partners on vuosien saatossa tehtaillut olan takaa niin sanottuja kiristyskirjeitä tai tekijänoikeuskirjeitä, joissa se on toimeksiantajansa puolesta vaatinut korvauksia BitTorrent-verkossa ....
3 kommenttia

Uutisarkisto