AfterDawn logo

Ärsyttääkö Netflixin suositukset jaksojen välissä? – Näin pääset niistä eroon

Jami Virtanen Jami Virtanen

Netflix ei näytä käyttäjilleen mainoksia kesken katselun, mutta viime aikoina se on alkanut näyttää trailereita "suositelluista" elokuvista tai sarjoista jaksojen välillä.

Sanomattakin on selvää, että kokeilu on suututtanut osaa käyttäjiä, ja osa on jopa uhannut lopettaa palvelun käytön. Netflix on ottanut kantaa asiaan kertomalla, että kyseessä on testi. "Tässä kyseisessä asiassa testaamme auttaako suositusten esiin nostaminen jaksojen välissä käyttäjiä löytämään mieluista katsottavaa nopeammin." Netflix kommentoi asiaa toimittamassaan lausunnossa. "On tärkeä muistaa, että käyttäjä voi ohittaa trailerin missä vaiheessa tahansa jos ei ole kiinnostunut."

Huolimatta mahdollisuudesta ohittaa "suositus", testi on ärsyttänyt osaa käyttäjistä, sillä ohittaminen vaatii aina käyttäjältä huomiota ja esimerkiksi kaukosäätimen käyttöä. Ominaisuus on kuitenkin mahdollista laittaa pois päältä Netflixin asetuksista. Sen tekemiseksi pitää Netflixiin kirjautua selaimella, joko tietokoneella, puhelimella tai tabletilla. Ominaisuuden pois päältä ottaminen ei onnistu puhelimien/tablettien sekä äly-tv:iden sovellusten kautta.


Ensiksi pitää mennä tilin asetuksiin, joka löytyy valikosta kohdasta "Tili". Avautuvasta ikkunasta löytyy kohta "Osallistuminen testeihin", jonka jälkeen otetaan valinta pois kohdasta "Osallistun testeihin ja esikatseluihin". Oikeaan asetukseen pääsee myös suoraan linkillä Netflix.com/DoNotTest. Jatkossa suosituksia ei enää pitäisi näkyä jaksojen välissä, ellei Netflix muuta käytäntöä testistä pysyväksi ominaisuudeksi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT