AfterDawn: IT-alan uutiset

Britanniassa välähti – Sosiaalinen media tarvitsee viranomaisvalvontaa

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 3.9.2018 17:24 Kommentteja (2)

Britanniassa välähti – Sosiaalinen media tarvitsee viranomaisvalvontaa Brittiläiset mediayhtiöt ja teleoperaattorit vetoavat päättäjiin, jotta sosiaalista mediaa alettaisiin rajoittamaan ja säätelemään aiempaa tarkemmin. Sosiaalisessa mediassa jaettavan sisällön kyttäysurakkaa varten vetoomuksessa mukana olevat yhtiöt ehdottavat riippumattoman viranomaisen perustamista.
Financial Timesin mukaan vetoomuksen ovat allekirjoittaneet julkisrahoitteinen BBC sekä yksityiset yritykset, kuten Sky, ITV, Channel 4, BT ja TalkTalk. Ajatuksena on se, että sosiaalinen media on media muiden joukossa ja sen takia sitä tulisi valvoa samaan tapaan kuin kaikkia muitakin medioita. Esimerkiksi televisiossa tai sanomalehdessä ei voi jakaa ihan mitä vaan sananvapauden nojalla.

Vetoomuksessa varoitetaan valeuutisten poliittisesta voimasta, lasten hyväksikäytöstä sekä sosiaalisen median vaikutuksista lasten mielenterveyteen. Vetoomuksen mukaan ei voida olettaa, että sosiaalisia medioita hallinnoivat yhtiöt tekisivät yksin päätökset hyväksyttävän sisällön luonteesta. Allekirjoittaneiden mukaan kyse ei ole sensuurista, vaan yleisten sosiaalisten medioiden ohjaamisesta turvallisempaan suuntaan.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

2 kommenttia

13.9.2018 18:29

Kyllä suomessa nähtävästi voi HS haukkua Presidentti Trumpia siaksi ja Presidentti Putinia narriksi. Ehkä tälläiseen pitäisi hieman enemmän puuttua kuin jonkun "mv-lehden" tapaisiin medioihin (heillä sentään on avoimet lähteet jotka kerrotaan julkaisun lopussa). Ylekin tuputtaa sellaista puutaheinää vähän väliä, että oikeen ihmetyttää miten tuollaista sontaa voidaan tuoda julkisesti esiin.

24.9.2018 10:33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oxygenol:
Kyllä suomessa nähtävästi voi HS haukkua Presidentti Trumpia siaksi ja Presidentti Putinia narriksi. Ehkä tälläiseen pitäisi hieman enemmän puuttua kuin jonkun "mv-lehden" tapaisiin medioihin (heillä sentään on avoimet lähteet jotka kerrotaan julkaisun lopussa). Ylekin tuputtaa sellaista puutaheinää vähän väliä, että oikeen ihmetyttää miten tuollaista sontaa voidaan tuoda julkisesti esiin.

Kaikki jotka eivät ole ns. virallista totuutta on valemediaa, kyllähän se tiedetään

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Tuoreimmat uutiset

Magic Leap -lasit saivat vakuuttavan tukijan – Luvassa hyvää äänentoistoa? Magic Leap -lasit saivat vakuuttavan tukijan – Luvassa hyvää äänentoistoa? (22.9.2018 15:30)
Laadukkaista audiotuotteista tunnettu Sennheiser aloittaa yhteistyön vasta ensimmäisen kaupallisen tuotteensa julkaisseen Magic Leapin kanssa. Magic Leapin tuotekehitys on painottunut laajennettua ....
Piratismi ei tappanutkaan musiikkia – Kasvaa kovaa vauhtia Piratismi ei tappanutkaan musiikkia – Kasvaa kovaa vauhtia (22.9.2018 10:29)
Yhdysvaltojen musiikkiteollisuuden etujärjestö RIAA on julkaissut tilastotietoa millaisessa jamassa ala nykyisin on. Ala on ollut suurten muutosten kourissa, mutta se on kuitenkin päässyt kiinni ....
1 kommentti
iPhone XS purettiin osiin – Sisältä löytyi pieni yllätys iPhone XS purettiin osiin – Sisältä löytyi pieni yllätys (22.9.2018 09:09)
Uusien iPhonien tullessa markkinoille, tietyistä asioista on tullut perinteitä. Puhelimet tulevat myyntiin seuraavan viikon perjantaina, sitä ennen teknologiamediat julkaisevat laitearvostelunsa ....
Keskihintainen älypuhelin hakusessa? Tällaisia ominaisuuksia saa noin 200 eurolla Keskihintainen älypuhelin hakusessa? Tällaisia ominaisuuksia saa noin 200 eurolla (22.9.2018 08:52)
Tällä viikolla Samsungilta putkahti uusi Galaxy A7 -älypuhelin, mutta keskihintaisten puhelimien anti ei jäänyt siihen. Yhtiö nimittäin paljasti uudet J-sarjan Galaxyt, jotka hintansa puolesta ....
PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan (21.9.2018 16:28)
Suoratoistopelaamiseen tarkoitettu PlayStation Now -palvelu muuttaa joiltain osin toimintastrategiaansa, sillä tulevaisuudessa valikoituja pelejä on mahdollista ladata omalle konsolille ja niitä ....

Uutisarkisto