AfterDawn logo

5G-liittymät tulevat – Siirtyykö televisio vihdoin mobiiliin?

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Yhdysvaltojen suurimpiin teleoperaattoreihin lukeutuva Verizon aikoo lanseerata myöhemmin tänä vuonna uudet 5G-liittymät, joiden yhteistyökumppaneiksi se haluaa Googlen tai Applen. Operaattorin pidemmän aikavälin tavoitteena on kilpailla langattomilla matkapuhelinyhteyksillä television perinteisiä jakelukanavia vastaan.

Apple TV- tai YouTube TV -kumppanuuden kautta Verizon haluaa demonstroida kansalaisille sen 5G-verkon kykyjä Los Angelesin alueella. Tavoitteena on ollut luoda oma live-TV-palvelu, mutta sisältösopimusten neuvottelu on ollut hankalaa. Verizonin kilpailija AT&T osti hiljattain TimeWarnerin, mitä kautta se pääsee käsiksi laajaan sisältökirjoon.

Suomessakin on nähty operaattoreiden lähestyvän mediayhtiöitä, Telia nimittäin osti hiljattain Bonnierin.


Apple on kehittänyt aktiivisesti omia sisältöjä, joiden jakelu tapahtui on-demand-pohjaisesti. YouTube TV:n kautta Verizon voisi taas välittää suoria televisiolähetyksiä. YouTube TV:n kautta saa 60 televisiokanavaa 40 dollarin kuukausimaksulla.

2 KOMMENTTIA

kane_k1/2

5G taajuuksien tarvitsema, tiheähkö kuidun vaativa tukiasemaverkko huomioonottaen en lähtisi vielä tuomitsemaan VHF ja UHF verkkoja kadotukseen ainakaan suurkaupunkien ulkopuolella.

DeNiWar2/2

Eikö olisi kannattavampaa järjestää kuituyhteydet tai edes kuparikaapelit taloihin? säästyisi huomattavat määrät energiaa ja rajalliseksi sanottua radiokaistaa.
Tiheä tukiasemaverkosto haaskaa huomattavat määrät sähköenergiaa, langaton tiedonsiirto kun ei ole millään tavalla hyötysuhteeltaan tehokasta ja siten kaikkea muuta kuin luonnonvaroja säästävää.
Minkälaisia terveysvaikutuksia sitten ihmisille jatkossa tulee kun ammutaan voimakkaalla radiosäteilyllä vuorokauden ympäri ja siitäkin energiasta suurin osa menee harakoille koska radioteitse toimivassa tiedonsiirrossa suurin osa ympäristöön ammuttavasta radiosäteilystä on ns.hukkatehoa.

Jotenkin hölmöläisten hommaa toteuttaa kiinteisiin liikkumattomiin kohteisiin MOBIILI verkkoa, olisi huomattavasti tehokkaampaa luonnonvarojenkin kannalta toteuttaa kiinteisiin käyttökohteisiin kuituyhteydet ja käyttää mobiiliyhteyksiä liikkuvaa yhteyttä tarvitseville.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT