AfterDawn logo

Parlamentti pelasti vapaan Internetin – Ainakin toistaiseksi

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Euroopan parlamentti on tänään järjestetyssä äänestyksessä hylännyt kiistellyn tekijänoikeusreformin. Esitystä vastusti 318 meppiä ja 278 oli vuorostaan esityksen puolella.

Tekijänoikeusuudistus ei kuitenkaan mennyt romukoppaan, sillä nyt ehdotusta rukataan kiistellyiltä osin uuteen kuntoon ja se palaa uudelleen äänestykseen syyskuussa. Tekijänoikeusdirektiivin tarkoituksena oli modernisoida tekijänoikeusjärjestelmää nykyiseen ympäristöön sopivaksi, mutta sen kaksi artiklaa kuitenkin osoittautui liian hankaliksi niellä.

Direktiivin ympärillä liikkunut keskustelu keskittyi artikla 11:n ja 13:n kritisointiin. Niiden mukaan sisällöntuottajilla olisi mahdollisuus periä uutisaggregointipalveluilta maksua linkeistä, eli kyse olisi siis mediayhtiöiden perimästä "linkkiverosta". Se olisi niskalaukaus monille uutispalveluille. Lisäksi artikla 13 määräsi verkkosivustoille suodattimen, joka estäisi käyttäjiä lisäämästä palveluun luvatonta materiaalia. Suodatin olisi estänyt esimerkiksi meemikuvien tai parodia- ja remix-videoiden lataamisen. Direktiivi olisi vaikuttanut olennaisella tavalla Internet-kulttuuriin.


Piraattipuoluetta edustava meppi Julia Reda kampanjoi näkyvästi direktiiviä vastaan.


1 KOMMENTTI

avthein1/1

Todella lohduttava tulos ja tieto.

Toivottavasti sairasmielisyydet karsitaan ehdotuksesta pois syyskuuhun mennessä.

Todellakaan ihmisoikeuksien kuten sananvapauden raiskaamiseen ei todellakaan riitä perusteeksi sairaanloinen ahneus eli spekulatiivinen voittojen menetysten uhka. Etenkin kun samaan aikaan viihdekorporaatiot jopa vaarantavat kansalaisten henkeä ja terveyttä sisällöillään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT