AfterDawn logo

HoloLens-laseista tulossa uusi versio -- Hinta laskee merkittävästi

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Microsoft saattaa paljastaa uutta tietoa seuraavan sukupolven HoloLens-laseista jo tämän vuoden lopulla, uutisoi The Verge. Aiemmin tällä viikolla Thurrott.com-sivusto kertoi Microsoftin suunnittelevan uusien HoloLens-lasien julkaisua ensi vuoden alkuun.

Toisen sukupolven HoloLens-laseissa on ensimmäiseen generaatioon nähden laajempi näkökenttä ja laitetta on saatu fyysisesti kevyemmäksi, jolloin laseja on myös mukavampi pitää päässä pidempiä aikoja. Kuluttajien iloksi Microsoft aikoo myös laskea oleellisesti lasien hintaa, mutta suunnitellusta hintatasosta ei ole tämän tarkempaa tietoa vielä.

The Vergen mukaan Microsoft on testannut ARM-suorittimeen perustuvia HoloLens-laseja. Ensi vuoden alussa myyntiin tulevassa laitteessa käytetään ainakin edellisen sukupolven Kinect-sensoria sekä Microsoftin itse suunnittelemaa tekoälypiiriä, joka parantaa suorituskykyä esimerkiksi konenäköä vaativissa sovelluskohteissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT