AfterDawn: IT-alan uutiset

Gmail päivittyi, mutta missä ovat tuhoutuvat viestit?

Kirjoittaja AfterDawn @ 26.4.2018 17:33 Kommentteja (3)

Gmail päivittyi, mutta missä ovat tuhoutuvat viestit? Google uudisti sähköpostipalvelu Gmailia eilen oikein toden teolla. Kenties palvelun kautta aikain suurin uudistus saapui eilen, joskin hieman porrastetusti, käyttöön ja palvelussa on kaikenlaista uutta kivaa. Valitettavasti yksi tärkeimmistä uusista ominaisuuksista loistaa poissaolollaan.
Jos et ole ottanut vielä käyttöön Gmailin, niin sen saa laitettua päälle hyvin yksinkertaisesti näillä ohjeilla. Google kertoikin jo eilen uudistuksista, joista yksi tärkeimmistä ja odotetuimmista on ehdottomasti automaattisesti tuhoutuvat viestit.

Uuden version myötä voit lähettää viestejä, jotka ovat luettavissa vain sinun määrittelemän ajan, jonka jälkeen niihin ei enää pääse käsiksi. Valitettavasti ominaisuutta ei kuitenkaan löydy sieltä missä sen tulisi olla.

Googlen opastusanimaatiossa (alla) esitellään kuinka uuden confidential mode -nimellä tunnetun ominaisuuden saa käyttöön viestinkirjoitusmoodissa kuvan liittämisen ikonin oikealla puolella sijaitsevasta ikonista. Ikonia, joka koostuu lukosta ja kellosta, ei kuitenkaan löydy uudesta versiosta viestiä kirjoittaessa.

Kenties Google ei ole halunnut vielä julkaista ominaisuutta, sillä eihän uutta versiota ole edes vielä automaattisesti päivitetty kaikille käyttäjille.

Ei kuitenkaan hätää, Google ei ole tullut toisiin aatoksiin ominaisuudesta. Google kertoi, että jotkut ominaisuudet eivät ole vielä saatavilla, vaan tulevat uuteen versioon tulevien viikkojen aikana.

Onneksi näin, sillä ominaisuus on herättänyt paljon kiinnostusta, erityisesti kun ihmiset ovat entistä enemmän tietoisia tietoturvariskeistä ja yksityisyydestä.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

3 kommenttia

127.4.2018 13:41

Ei ne mihinkään tuhoudu,poistuvat vain luettavista, paitsi Googlelta itseltään!

228.4.2018 0:35

Gmail heikkenee käytettävyydessään koko ajan.

Mulla Gmail puskee suoraan roskiin kaikki tilaamani uutiskirjeet, ja mm Huuto.netin ja nettiauton postit (jotka todella haluan) menevät roskiin.

Millään ei tätä asetusta voi muuttaa! Koskahan Gmail kuuntelisi käyttäjiään, ja tekisi tästä mailistaan muokattavamman sen sijaan että keksivät kaikkia turhia jippoja, mutta olennaisimmat muutettavuudet ovat poissa.

328.4.2018 22:53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mikki65:
Gmail heikkenee käytettävyydessään koko ajan.

Mulla Gmail puskee suoraan roskiin kaikki tilaamani uutiskirjeet, ja mm Huuto.netin ja nettiauton postit (jotka todella haluan) menevät roskiin.

Millään ei tätä asetusta voi muuttaa! Koskahan Gmail kuuntelisi käyttäjiään, ja tekisi tästä mailistaan muokattavamman sen sijaan että keksivät kaikkia turhia jippoja, mutta olennaisimmat muutettavuudet ovat poissa.
Minä käytän Mozillan Thunderbirth clientia! Kyllä senkin roskaposti korin kanssa saa olla aina tarkkana. Onneksi se ei tyhjene vasta kuin sen itse tyhjentää. Asetuksista kyllä senkin saa "automaattisesti" tyhjenemään, kun Thunerbirth suljetaan!

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
3 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto