AfterDawn logo

EU ei päästä Applea helpolla – Aikoo tutkia perinpohjaisesti Shazam-kaupan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Euroopan unioni aikoo jatkaa syyskuun 4. päivään saakka Applen Shazam-yritysoston tutkintaa. Kilpailuviranomaiset haluavat tarkennetun tutkinnan myötä selvittää, pääseekö Apple käsiksi sellaiseen dataan, jota Apple voisi käyttää epäreilusti omien palveluidensa markkinoinnissa.

Käytännössä kilpailuviranomaiset tuntuvat olevan huolissaan siitä, että Apple voisi kohdistaa markkinointia sen kilpailijoiden palveluiden käyttäjille. Apple Music -suoratoistopalvelun kautta Apple kilpailee suoraan ruotsalaisen Spotifyn kanssa. Shazamin kautta Apple voisi saada käsiinsä sellaista dataa, jonka avulla se voisi kehottaa Spotify-käyttäjiä siirtymään Apple Musiciin.

Shazam on musiikintunnistuspalvelu. Se mahdollistaa ympäristössä kuuluva musiikin tunnistamisen älypuhelimen mikrofonin tallentaman ääninäytteen kautta. Shazam analysoi ääninäytteen, tunnistaa kappaleen ja tarjoaa sen jälkeen mahdollisuutta kuunnella sitä haluamassaan musiikkipalvelussa.


Apple osti Shazamin viime vuonna. Kauppahintaa ei ole julkistettu, mutta sisäpiirilähteiden mukaan summa liikkuisi 400 miljoonan dollarin tietämillä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT