AfterDawn logo

YouTuben uuden Remix-musiikkipalvelun julkaisu viivästynyt?

Matti Robinson Matti Robinson

Google on pyrkinyt jo vuosia kamppailemaan musiikkipalveluiden herruudesta, mutta sen yritykset ovat jääneet tähän mennessä melko heikoiksi. Google Play Music ja YouTube Red ovat tarjonneet haastetta Apple Musicille ja Spotifylle, mutta toistaiseksi suosiota ei ole kertynyt toivotulla tavalla.

Jo viime vuoden lopusta asti on kuitenkin odotettu Googlen uutta musiikkipalvelua, jonka lanseerausta veikataan tälle keväälle. YouTube Remix -nimellä tunnettu palvelu on kuitenkin viivästymässä, kertoo Variety.

Huhujen mukaan uusi palvelu oli määrä julkaista jo tässä kuussa ja kenties suositulla SXSW-musiikkifestivaaleilla, joka lähtevät käyntiin perjantaina, mutta YouTuben tiedottajan mukaan yhtiön ei ollut koskaan tarkoitus esitellä palvelua festivaaleilla.

Koska sisäpiirilähteet ovat jo pitkään uskotelleet, että julkaisu tapahtuu maaliskuun alussa juuri kyseisessä tapahtumassa, niin melko todennäköistä on, että YouTube on päättänyt jossain vaiheessa viivästyttää julkaisua.


Tapahtumassa edelleen puhuu mm. YouTuben toimitusjohtaja Susan Wojcicki, joten yhtiön näkyvyyteen festivaalissa on panostettu melkoisesti. Tämänkin perusteella julkaisu oli jossain vaiheessa vielä tarkoitus tehdä juuri SXSW:n lavalta.

YouTube Remix on huhujen mukaan Spotifyn kaltainen maksullinen musiikkipalvelu, joka tarjoaa myös videosisältöä, kuten musiikkivideoita ja muita lyhyempiä klippejä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT