Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 22.2.2018 20:10

Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää Amazon kertoi pari vuotta sitten visiosta, jossa elintarvikekaupassa käyvän asiakkaan ei tarvitsisi jonottaa kassalla lainkaan, vaan voisi kävellä tuotteet valittuaan suoraan ovesta ulos. Amazon Go -konsepti avattiinkin hiljattain Seattleen pitkän suunnittelun jälkeen, ja tänä vuonna kassattomia kauppoja voi odottaa lisää, kertoo Recode.
Viime kesänä Amazon rekisteröi jo Amazon Go -tavaramerkkinsä jo Britanniassa, mutta sinne asti kauppoja ei vielä tänä vuonna välttämättä saada tuotua. Yhdysvalloissa Amazon suunnittelee kuitenkin laajennusta, jos Recoden lähteisiin on uskominen.

Tietojen mukaan suunnitteilla on ainakin kuusi uutta kauppaa, mutta valitettavasti tietoa kaupungeista ei ole. Todennäköisenä kuitenkin pidetään, että ainakin osa uusista kaupoista avataan myös Seattleen.

Luonnollisesti Amazonin kotikaupunkina Seattle on optimipaikka, joten konseptiin tottumisen lisäksi sen tarkkailu voidaan tuottaa tehokkaasti. Muista kaupungeista Los Angelesia on arvioitu todennäköisesti paikaksi uudelle kaupalle.

Kauppojen automatisointi vaikuttaa varsin todennäköiseltä ja automatisoidut kassat ovat jo erittäin yleisiä Yhdysvaltojen suurimmissa kauppaketjuissa. Seuraava askel tästä on luonnollisesti ostotapahtuman automatisointi, jollaista huhujen mukaan kehittelee myös maailman suurin työnantaja Walmart.

Tägit: Amazon Go Amazon
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Verkkokauppa.com Ale - lista parhaista tarjouksista Verkkokauppa.com Ale - lista parhaista tarjouksista (17.6.2019 19:00)
Verkkokauppa.comilla on nyt käynnissä isompia kampanja. Alennuksia löytyy tietokoneista, puhelimista, televisioista ja paljon muista tuotteista. Kampanja on voimassa 17.6. - 30.6. välisenä aikana. ....
Huawein perustaja ennustaa – Huawein liiketoiminnalta katoaa pohja kokonaan Huawein perustaja ennustaa – Huawein liiketoiminnalta katoaa pohja kokonaan (17.6.2019 18:10)
Huawein toimitusjohtaja ja perustaja Ren Zhengfein mukaan yhtiö on tähän mennessä aliarvioinut Yhdysvaltojen asettamien pakotteiden vaikutuksen liiketoimintaan. Zhengfein arvion mukaan Huawei ....
Apple siirtyy 5G-aikaan – Qualcommin modeemit kelpaavat jälleen ensi vuonna Apple siirtyy 5G-aikaan – Qualcommin modeemit kelpaavat jälleen ensi vuonna (17.6.2019 17:34)
Apple siirtyy ensi vuonna 5G-aikaan, kertoo analyytikko Ming-Chi Kuo. Qualcommin ja Samsungin toimittamat 5G-piirit löytyvät kaikkein kalleimmista malleista, joiden näyttöjen koot ovat 5,4 ja 6,7 tuumaa. ....
Jos GPS rikkoontuu, Yhdysvallat kärsii miljardin dollarin edestä tappioita joka päivä Jos GPS rikkoontuu, Yhdysvallat kärsii miljardin dollarin edestä tappioita joka päivä (17.6.2019 09:40)
Tutkimuslaitos RTI International on selvittänyt Yhdysvaltojen hallinnon alaisuuteen kuuluvan National Institutes of Standards and Technologyn (NIST) toimeksiannosta kuinka suuri taloudellinen ....
Huawein älypuhelinmyynti romahtaa – Markkinoille syntyy jopa 60 miljoonan puhelimen tyhjiö Huawein älypuhelinmyynti romahtaa – Markkinoille syntyy jopa 60 miljoonan puhelimen tyhjiö (17.6.2019 05:40)
Yhdysvaltojen asettamat pakotteet Huaweita vastaan voivat kirpaista pahemman kerran. Bloombergin tietojen mukaan Huawei odottaa sen kansainvälisen älypuhelinmyynnin laskevan peräti 40–60 prosentilla ....

Uutisarkisto