AfterDawn logo

Näin Chromen sisäänrakennettu mainosesto toimii

AfterDawnin toimitus AfterDawnin toimitus
5 kommenttia

Google toi sisäänrakennetun, kaikille automaattisesti päällä olevan mainosten eston Chrome-selaimeensa viime viikolla. Nyt siis maailman suosituin selain estää mainokset oletusarvoisesti kaikilta.

Mutta Google on samalla myös maailman suurin mainosfirma, käytännössä kaikki yhtiön liikevaihto syntyy mainoksista, tavalla tai toisella. Jopa Androidin päätehtävä on takoa lisää ja kohdennetumpaa mainontaa Googlen kirstuihin. Eli miten tämä yhtälö oikein toimii?

Google on seurannut huolestuneena kolmansien osapuolten mainosestäjien suosion nousua, todennäköisesti jo vuosien ajan. Ja havainnut saman, kuin moni muukin - mainosestosovellus asennetaan, kun jokin yksittäinen sivusto tai sen mainos alkaa ärsyttämään liikaa. Ongelmaksi muodostuu se, että tällöin ns. lapsi menee pesuveden mukana, koska kaikki suosituimmat mainoksia estävät ohjelmat estävät asentamisen jälkeen aivan kaikki mainokset, aivan kaikilta sivuilta. Eli kun käyttäjä on kyllästynyt yhdellä yksittäisellä suosikkisivustollaan näkyviin ääntä päästäviin videomainoksiin, mainosesto asentuu ja tämän jälkeen mainoksia ei näy muillakaan sivuilla.


Osa mainosmuodoista, jotka Google kokee käyttäjää häiritseviksi
Osa mainosmuodoista, jotka Google kokee käyttäjää häiritseviksi

Googlen ratkaisu onkin rangaista "epämiellyttäviä" mainoksia näyttäviä sivuja. Yhtiö käyttää Better Ads Standard-luokitusta, joka sisältää 12 eniten käyttäjiä ärsyttävää mainostyyppiä. Mikäli sivustolla havaitaan jonkin näistä mainosmuodoista, Google ottaa yhteyttä verkko-osoitteen omistajaan ja pyytää korjaamaan tilanteen 30 vuorokauden sisällä.

Mikäli sivuston omistaja ei reagoi pyyntöön 30 vuorokaudessa, tämän jälkeen koko verkko-osoitteen kaikki mainokset estetään Chromea käytettäessä, riippumatta niiden formaatista. Eli myös "sallitut" mainokset katoavat, mikäli sivuston omistaja ei poista "kiellettyjä" mainoksia määräajan sisällä.

Eli Google haluaa rankalla kädellä pakottaa sivustot poistamaan ns. ärsyttävät mainokset, toivoen että hillitympi mainonta saa tämän jälkeen armon käyttäjiltä ja he eivät asentaisi aggressiivisempia mainoksenesto-ohjelmia koneilleen.

5 KOMMENTTIA

captcurzk1/5

Kuka tuohonkin uskoo? Googlehan on itse maailman suurin mainosfirma! En aio asentaa Googlen Chomea jatkossakaan koneilleni!!

digtic2/5

Chromehan on ylivoimaisesti paras selain. En aio jatkossakaan asentaa kuin Google Chromen koneilleni.

arivesa3/5

En myöskään keksi pahaa sanottavaa Chromesta. Se ja G-mail toimivat kuten käyttäjänä toivonkin, ilman mitään aiheeseen paneutumista. Roskapostisuodatin osaa valita juuri aiheelliset, eikä selaimen vähät mainokset ole häirinneet, Skypessäkin niitä pyörii enemmän.

arivesa4/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti captcurzk:

Kuka tuohonkin uskoo? Googlehan on itse maailman suurin mainosfirma! En aio asentaa Googlen Chomea jatkossakaan koneilleni!!

Eli kaipaat paljon mainoksia? Vai mikä oli pointtisi?

etrade5/5

Kerran lakkasi toimimasta kosketusnäyttö tabletissa, kun oli Chrome, koska tuli päivitys.

Onneksi on chromium ytimeen perustuvia, muitakin selaimia.

Hyvin toiminut Iron Browser, joka ladattavissa täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT