AfterDawn: IT-alan uutiset

Google kehittää pelikonsolia ja pelistriimauspalvelua – Julkaisu voi koittaa pian

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 8.2.2018 12:21

Google kehittää pelikonsolia ja pelistriimauspalvelua – Julkaisu voi koittaa pian Pelien striimauspalveluita on ollut tarjolla jo useita vuosia eri muodoissa. Esimerkiksi Sony tarjoaa striimattavia pelejä PlayStation Now -palvelun kautta ja Nvidia on kehittänyt vastaavanlaisen GeForce Now -palvelun. Markkinoille on tulossa uutta verta, sillä The Informationin mukaan Googlekin on investoinut pelistriimauspalvelun kehitykseen.
Palvelu tunnetaan Googlen sisällä toistaiseksi koodinimellä Yeti, jonka tilaajat voisivat kiinteää kuukausimaksua vastaan pelata pelejä niin paljon kuin vain vuorokaudessa on tunteja. Pelien ostamiseen ei tarvitsisi tällöin käyttää rahaa, vaan asiakas käyttää rahaa vain pelaamiseen – riippumatta siitä mitä kaikkea hän kuukauden aikana kokeilee tai pelaa aktiivisemmin.

Pelipalvelun lisäksi Google on pohtinut oikeanlaista strategiaa lähteä kaupallistamaan sitä. Yhdessä vaiheessa Google pohti palvelun lanseerausta Chromecastiin kytkettynä palveluna, mutta lisäksi Googlen sisällä on kehitetty Android-pohjaisia pelikonsoleitakin. On siis täysin mahdollista, että palvelu lanseerataan konsolituotteen kylkiäisenä, jolloin Google loisi haastajan Nvidian Shield-konsolille.

Jää kuitenkin nähtäväksi näkeekö pelipalvelu koskaan päivänvaloa. Googlen nimittäin piti yhdessä vaiheessa tuoda Yeti markkinoille jo viime vuoden lopulla. Google palkkasi hiljattain Phil Harrisonin, joka on luotsannut peliliiketoimintaa Sonylla ja Microsoftilla.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto