AfterDawn: IT-alan uutiset

Facebook muuttaa taas algoritmeja – Hyperlokaalit uutiset saavat enemmän näkyvyyttä

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 30.1.2018 10:25

Facebook muuttaa taas algoritmeja – Hyperlokaalit uutiset saavat enemmän näkyvyyttä Facebook on kertonut lyhyellä aikavälillä useista uutisvirran luonnetta muuttavista uudistuksista. Tuorein päivitys uutisvirtaan on paikallisten uutismedioiden aiempaa korkeampi priorisointi.
Zuckerbergin ilmoituksen mukaan tästä päivästä alkaen Facebookin uutisvirrassa priorisoidaan hyperlokaaleja uutismedioita eli toisin sanoen omalla paikkakunnalla sijaitsevien uutislähteiden sisällöt saavat enemmän näkyvyyttä kuin kansainväliset uutiset. Ajatuksena on se, että ihmiset ovat kiinnostuneempia oman lähiympäristön tapahtumista, joihin he voivat myös suoraviivaisemmin itse vaikuttaa.

Muutokset tulevat aluksi voimaan Yhdysvalloissa ja myöhemmin muualla maailmassa.

Facebook ilmoitti aiemmin, että uutismedioiden näkyvyyttä kokonaisuudessaan uutisvirrassa heikennetään. Samalla omien Facebook-kavereiden julkaisemien kirjoitusten näkyvyyttä nostetaan. Näin ollen kansainvälisesti toimivien uutismedioiden näkyvyys heikkenee käytännössä kahta kautta. Samalla Facebook aikoo priorisoida luotettavaksi koettujen medioiden julkaisemaa sisältöä.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Pohjoismaiden julkisen liikenteen tiedot Applen karttoihin – myös Suomi mukana Pohjoismaiden julkisen liikenteen tiedot Applen karttoihin – myös Suomi mukana (21.1.2019 11:04)
Google Maps on näyttänyt jo pitkään julkisen liikenteen vuorot reittihaun yhteydessä. Nyt myös Apple on alkanut kirimään Googlea karttojensa kanssa, kun Pohjoismaiden, Suomi mukaan lukien, julkisen ....
Apple palautti klassikkomallin myyntiin – Varastot tyhjenivät heti Apple palautti klassikkomallin myyntiin – Varastot tyhjenivät heti (21.1.2019 10:12)
Apple palautti hetkellisesti klassikkomalli iPhone SE:n takaisin myyntiin. Malli oli myynnissä vain Yhdysvalloissa, eikä palautumisesta muille markkinoille ole tietoa. Maanantaiaamulla malli ....
Mikrobitti: Nettipiraatille maksettavaksi sadan euron vahingonkorvaus ja 23 000 euroa oikeudenkäyntikulut Mikrobitti: Nettipiraatille maksettavaksi sadan euron vahingonkorvaus ja 23 000 euroa oikeudenkäyntikulut (21.1.2019 10:04)
Markkinaoikeus on määrännyt suomalaisen verkkopiraatin maksamaan 100 euron vahingonkorvaukset Crystalis Entertainmentille kahden Black Sails -televisiosarjan jakson jakamisen takia. Crystalista ....
1 kommentti
Google julkaisemassa edullisemman version Pixel 3:sta – Videoesittely Google julkaisemassa edullisemman version Pixel 3:sta – Videoesittely (21.1.2019 09:30)
Älypuhelinmerkit ovat selvästi siirtymässä kahden kärjen mallista kolmen mallin kärkeen. Enää ei riitä, että lippulaivasta tarjotaan tavallinen malli ja Plus-kokoinen malli, vaan näiden lisäksi ....
Peltipoliisitiedot saapuvat Google Mapsiin Peltipoliisitiedot saapuvat Google Mapsiin (21.1.2019 09:13)
Autonavigointilaitteille ei ole välttämättä enää juurikaan käyttöä, koska Google Maps ja muut mobiilisovellukset ovat kirineet ominaisuuksissa ja tarkkuudessa niiden tasolle. Navigaattoreissa ....
1 kommentti

Uutisarkisto