AfterDawn logo

YouTube tekee sen taas – Lanseeraa jälleen musiikkipalvelun

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

YouTube aikoo lanseerata ensi kevään aikana uuden maksullisen musiikkipalvelun. Olet saattanut kuulla tämän saman uutisen joskus aiemminkin, sillä kyseessä on YouTuben kolmas yritys. Google on laajemmin yrittänyt etsiä menestyvän musiikkipalvelun reseptiä paljon ahkerammin.

Suurista levy-yhtiöistä Warner on toistaiseksi ainoa, joka on allekirjoittanut sopimukset YouTuben kanssa. Lisäksi neuvottelut ovat käynnissä Sonyn, Universalin ja itsenäisiä levy-yhtiöitä edustavan Merlin-konsortion kanssa. Universalin ja Sonyn kanssa neuvottelut ovat kestäneet yli vuoden, joten palvelun julkaisuaikataulu voi vielä venyä. Nykyisten suunnitelmien mukaan palvelu olisi valmis maaliskuuhun mennessä.

Kuten YouTuben vuoden katsotuimmista videoiden listauksista voi päätellä, jakaantuu nettivideopalvelun käyttö voimakkaasti kahtia. Ensinnäkin YouTubesta kuunnellaan musiikkia ja / tai katsotaan musiikkivideoita. Toisena käyttökohteena on "kaikki muu" eli hassut videopätkät, pränkkivideot, tubettajien vlogit sekä sivistävät dokumentit ja tiedekokeet.


Voisi kuvitella YouTubella olevan helppo työ käännyttää ihmisiä maksullisen musiikkipalvelun pariin, mutta ilmeisesti ilmaisen musiikin vetovoima on niin suuri ja mainonta kohtuullista, ettei ihmiset ole nähneet tarvetta hankkia tilausta. Applella ja Spotifylla menestys on ollut selvästi parempaa.

Uutta palvelua kutsutaan yhtiön sisällä Remix-koodinimellä ja siitä on tarkoitus tehdä Spotifyn kaltainen palvelu, josta löytyy kuitenkin YouTube-vaikutteita videoklippien muodossa. YouTuben aiemmat musiikkipalvelukokeilut ovat olleet nimeltään YouTube Red ja YouTube Music Key.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT