Firefox uudistuu perinpohjaisesti huomenna

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 13.11.2017 20:41 Kommentteja (7)

Firefox uudistuu perinpohjaisesti huomenna Mozillan comebackia on odotettu nyt reilun vuoden verran. Odottavan aika on ollut pitkää, mutta huomenna voi vihdoin vetää henkeä. Firefoxista julkaistaan nimittäin uusi kvanttiaikakauden Quantum-versio.
Firefox Quantumin myyntivaltti kilpailuilla selainmarkkinoilla on mikäpä muukaan kuin kilpailijoihin nähden parempi suorituskyky. Mozillan tavoitteena on yhtäältä houkutella Firefoxin käyttäjiksi Chromeen siirtyneitä firefoxilaisia ja toisaalta pitää tuliketun leirissä pysyneet käyttäjät yhä tiukemmin Firefoxin parissa. Quantumissa on tehty perinpohjaisia parannuksia selaimen ytimeen, joka on monisäikeistetty Rust-ohjelmointikieltä hyödyntäen.

Quantum osaa myös priorisoida resursseja välilehdille, joten aktiivisessa käytössä olevat välilehdet suoriutuvat sutjakammin ja samalla vapautuu resursseja muuhun käyttöön. Parannus RAMin käytön osalta Chromeen verrattuna on sanottu olevan huikea, Quantum tarvitsee jopa 30 prosenttia vähemmän käyttömuistia.



Firefox on uudistunut myös ulkoisesti. Uusi Photon-käyttöliittymä vie Firefoxia ulkoisesti Chromen suuntaan.

EDIT 14.11.2017: Nyt uusi v57 on ladattavissa, mm. download.fi kautta, alla linkit:

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

114.11.2017 18:36

Miksi firefoxin pitää näyttää chromelta? jos haluaa chromen, niin sellainen on asennettavissa lataamalla chromen.
Firefoxissa tähänasti on ollut hyvää se että se on ollut omanlaisensa mutta taitaa olla aika säästää levytilaa poistamalla firefox ja käyttää chromea koska ne firefoxin plussat chromeen verrattuna alkavat olemaan poistumassa mozillan chromekiimassa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 14.11.2017 @ 18:38

217.11.2017 06:13

Toimii 57.0 hyvin!
-Tämä ei ole trolli kuten tuo edellinen mollaus...


Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
-Acer Aspire ES1-711-Win10-64bit-Firefox65.0=päivittää aina uusimman version...
-Microsoft Lumia 435 Win-10 päivittänyt aina itsensä ja toimii...

317.11.2017 12:46
Hundi
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rane1958:
Toimii 57.0 hyvin!
-Tämä ei ole trolli kuten tuo edellinen mollaus...
Toiminnassa ei ole vikaa, mutta muuta uudistuksessa on järjettömästi sotkettu.

Kirjanmerkit ovat useamman klikkauksen päässä, kun aiemmin ne aukesivat suoraan ja tarvittiin vain yksi klikkaus oikea merkin päällä. Nyt kansiot on piilotettu, näytetään vain viimeksilisätyt. Pitää aina klikkailla kansiot esiin.

Ykkössivustot ovat nyt pieniä kuvakkeita ja niitä näytetään vain muutama entiseen verrattuna. Viimeksi käytettyjä sivuja sen sijaan näkyy enemmän "Nostot" nimellä.

Selaimen käytettävyys on heikentynyt huomattavasti, kognitiivinen ergonomia on unohtunut, lisätty turhaa klikkailua.

417.11.2017 18:57

Firefoxissa Kirjanmerkit tulee kahteen kertaan (pyytämättä ja tilaamatta) Jos kirjanmerkin laittaa omaan kansioon niin se jää vielä yhteen pötköön alusta lähtien ja sitä ei voi poistaa

519.11.2017 17:20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hundi:


Kirjanmerkit ovat useamman klikkauksen päässä, kun aiemmin ne aukesivat suoraan ja tarvittiin vain yksi klikkaus oikea merkin päällä. Nyt kansiot on piilotettu, näytetään vain viimeksilisätyt. Pitää aina klikkailla kansiot esiin.

Tuskailin hetken aikaa saman ongelman kanssa. Jostain syystä päivityksessä kirjanmerkkipainike korvaantui "arkistopainikkeella".

Tuon saa kuitenkin korjattua menemällä "muokkaa" valikkoon ja lisäämällä sieltä "näytä kirjanmerkit"-painike työkaluriville.

622.11.2017 20:54

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hundi:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rane1958:
Toimii 57.0 hyvin!
-Tämä ei ole trolli kuten tuo edellinen mollaus...
Toiminnassa ei ole vikaa, mutta muuta uudistuksessa on järjettömästi sotkettu.

Kirjanmerkit ovat useamman klikkauksen päässä, kun aiemmin ne aukesivat suoraan ja tarvittiin vain yksi klikkaus oikea merkin päällä. Nyt kansiot on piilotettu, näytetään vain viimeksilisätyt. Pitää aina klikkailla kansiot esiin.

Ykkössivustot ovat nyt pieniä kuvakkeita ja niitä näytetään vain muutama entiseen verrattuna. Viimeksi käytettyjä sivuja sen sijaan näkyy enemmän "Nostot" nimellä.

Selaimen käytettävyys on heikentynyt huomattavasti, kognitiivinen ergonomia on unohtunut, lisätty turhaa klikkailua.
Et sitten katsonut muokkaus mahdollisuutta vai ollaako sitä näitä uusavuttomia...?

Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
-Acer Aspire ES1-711-Win10-64bit-Firefox65.0=päivittää aina uusimman version...
-Microsoft Lumia 435 Win-10 päivittänyt aina itsensä ja toimii...

724.11.2017 16:41

Olen vuosia käyttänyt Firefoxia, joten päivitin myös uuden Firefoxin. Quantum piti olla nopeampi kuin Google Chrome, mutta ei se kyllä sitä ollut, mitä testailin. Ei myöskään sen ominaisuudet olleet enää mitään erikoisia, ja osa oli poistettu.
Mulla on useampia selaimia käytössä (Windows 10) koneessa ja aloin harkitsemaan, tarvitsenko niitä kaikkia. Tulin tulokseen, että Firefox joutaa pois, ykkösselaimeksi on tullut Vivaldi. Myös uusin Opera on toinen vaihtoehto, lähtöisin molemmat samasta "sylttytehtaasta". Näillä mennään!:-)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Päivän diili: iRobot Roomba e5152 -pölynimurirobotti huimassa alennuksessa - hinta nyt vain 129 euroa Päivän diili: iRobot Roomba e5152 -pölynimurirobotti huimassa alennuksessa - hinta nyt vain 129 euroa (21.11.2019 11:19)
iRobot Roomba e5152 -pölynimurirobotti tai pelkästään Roomba e5 -pölynimurirobotti julkaistiin Roomban toimesta vuonna 2018. Tämän kyseisen mallin suositushinta on sellainen 400 euroa, mutta ....
Trump luuli avanneensa tehtaan – On ollut toiminnassa jo vuodesta 2013 lähtien Trump luuli avanneensa tehtaan – On ollut toiminnassa jo vuodesta 2013 lähtien (21.11.2019 06:14)
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti Twitterissä avanneensa Teksasissa Applen uuden tuotantolinjan, mikä edustaa hänen pyrkimyksiään palauttaa tuotantotyötä Aasiasta takaisin Yhdysvaltoihin. ....
Varo tätä Windows 10 -päivitystä – Menetät tiedostosi Varo tätä Windows 10 -päivitystä – Menetät tiedostosi (21.11.2019 05:56)
Vaikka maailma muuttuu, niin yksi asia ei tunnu muuttuvan mihinkään: sähköpostin käyttö haittaohjelmien levittämiseen. Yksi uusimmista kierrossa olevista haittaohjelmakampanjoista levittää sähköpostin ....
3 kommenttia
Sailfish-käyttöjärjestelmä saatavilla Sony Xperia 10 ja Xperia 10 Plus -puhelimille Sailfish-käyttöjärjestelmä saatavilla Sony Xperia 10 ja Xperia 10 Plus -puhelimille (20.11.2019 19:42)
Sony toi Xperia 10:n ja Xperia 10 Plussan omistajille hyviä uutisia, sillä nämä kuuluvat kahdeksan Sony-puhelimen joukkoon, jotka saavat Android 10 -käyttöjärjestelmäpäivityksen. Nyt näiden ....
Parhaat puhelimet alle 200 euroa (talvi 2019 - 2020) Parhaat puhelimet alle 200 euroa (talvi 2019 - 2020) (20.11.2019 18:31)
Kävimme jo läpi parhaat vaihtoehdot alle sadan euron puhelimista. Nyt on aika nostaa hieman pykälää ja käydä läpi puhelimet, jotka maksavat alle 200 euroa. Tämä on sellainen hintaluokka josta ....

Uutisarkisto