AfterDawn: IT-alan uutiset

Teosto selvitti – Näin suomalaiset kuuntelevat musiikkia

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 9.10.2017 17:13

Teosto selvitti – Näin suomalaiset kuuntelevat musiikkia Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ja Musiikkituottajat – IFPI Finland ovat selvittäneet miten suomalaiset kuuntelevat musiikkia nykypäivänä ja miten he käyttävät verkon tv-sisältöjä.
Suomalaiset keskittyvät musiikin kuuntelemiseen päivässä keskimäärin 15 minuutin ajan. Jos yhden musiikkikappaleen ajatellaan kestävän noin kolme minuuttia, niin suomalaiset keskittyvät päivän aikana noin viiden musiikkikappaleen kuunteluun. Suurin osa musiikin kuuntelemisesta on kuitenkin taustakuuntelua – sitä on vuorokauden aikana noin tunnin verran. Miesten havaittiin kuuntelevan vuorokauden aikana 10 minuuttia enemmän musiikkia kuin naisten.

Musiikkia kuunnellaan pääosin autossa ja kotona.

Kaikkein aktiivisimpia kuuntelijoita ovat 20-vuotiaat, joista noin 84 prosenttia kuunteli viimeisen viikon aikana musiikkia. Vähäisintä kuuntelu oli 60-vuotiaiden keskuudessa – heistä vain 26 prosenttia kuunteli musiikkikappaleita kuluneen viikon aikana. Tämä selittää sen miksi uuden musiikin luomisessa on järkevintä keskittyä nuorisoiden mieltymyksiin.

Mikäli sinua kiinnostaa mitä artisteja eri ikäryhmissä kuunnellaan, kysymyksiisi vastataan tutkimuksen pohjalta tehdyn esityksen toisessa osiossa.

Samaisen tutkimuksen mukaan Suomessa on noin kaksi miljoonaa maksullisten TV-palveluiden katsojaa (ei tilaajaa). Kaupallisista palveluista kaikkein suurin markkinaosuus on Netflixillä, noin 30 prosenttia. Toisena tulevalla Elisa Viihteellä on vain 13 prosentin markkinaosuus ja kolmanneksi suosituimmalla palvelulla, HBO Nordicilla, on 11 prosentin osuus markkinoista.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nuoret vaihtavat television älypuhelimeen – ja kanavien tilalle on tullut YouTube Nuoret vaihtavat television älypuhelimeen – ja kanavien tilalle on tullut YouTube (22.3.2019 14:09)
Älypuhelimista on muodostunut nuorison keskuudessa kiistatta suosituin massamedian muoto Yhdysvalloissa. Tutkimusyhtiö Nielsenin tekemän tutkimuksen mukaan 34 prosenttia 18–34-vuotiaiden käyttämästä ....
2 kommenttia
Sydämentahdistimista löytyi haavoittuvuus – Avaa portit hakkereille Sydämentahdistimista löytyi haavoittuvuus – Avaa portit hakkereille (22.3.2019 08:34)
Yhdysvaltalaisen Medtronicin valmistamista sydämentahdistimista on löytynyt haavoittuvuus, jota hyödyntämällä tahdistimen lähellä oleva hyökkääjä voi puuttua tahdistimen toimintaan. Koska ....
4 kommenttia
Microsoft julkaisee uuden Xboxin toukokuun alussa Microsoft julkaisee uuden Xboxin toukokuun alussa (22.3.2019 07:59)
Microsoftin on odotettu esittelevän kevään aikana digitaalisiin medioihin pelkästään nojaavan uuden konsolin. Uusien tietojen mukaan Xbox One S All-Digital Edition -nimen saanut konsoli tulee ....
Apple ei haastakaan Netflixiä – Ensi viikon salat paljastuivat Apple ei haastakaan Netflixiä – Ensi viikon salat paljastuivat (22.3.2019 07:39)
Apple on ladannut kovat odotukset ensi viikolla esiteltävään suoratoistopalveluun. Tämä on nähty jo tällä viikolla, kun Apple paljasti kolmena päivänä uusia laitteita: se haluaa selvästi median ....
Facebook mokasi todella pahasti – Satojen miljoonien käyttäjien salasanat saattoivat paljastua Facebook mokasi todella pahasti – Satojen miljoonien käyttäjien salasanat saattoivat paljastua (22.3.2019 07:24)
Facebookin tietoturvan taso ei herätä erityisen suurta luottamusta tuoreimman uutisen jälkeen. Yhteisöpalvelu on nimittäin myöntänyt, että satojen miljoonien käyttäjien salasanat ovat olleet ....

Uutisarkisto