AfterDawn logo

Rolls-Royce aikoo rakentaa itsenäisesti toimivan sotalaivan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Brittiläinen Rolls-Royce on alkanut kehittää itsestään ohjautuvaa sotalaivaa, sillä sellaiselle on kehkeytynyt selkeää kysyntää maailman suurimpien merivoimien keskuudessa.

Kehitteillä oleva alus on 197 jalkaa eli noin 60 metriä pitkä. Se on suunniteltu vartiointi- ja tarkkailutehtäviin sekä suojaustoimintaan ja miinojen havainnointiin. Rolls-Roycen mukaan maailman suurimpia merivoimia kiinnostaa erityisesti itsenäisesti operoivat sotalaivat etäohjattavien alusten sijaan. Itsenäisesti toimivissa laivoissa voi olla miehistö monipuolisia tai pitkiä operaatioita varten, mutta sen lisäksi sillä voidaan suorittaa tehtäviä miehittämättömänä.

Aluksen suunniteltu toimintasäde on 3500 merimailia eli noin 6500 kilometriä ja se kykenee toimimaan kerrallaan 100 vuorokauden ajan. Huippunopeus on 25 solmua eli noin 46 kilometriä tunnissa. Aluksesta löytyy myös aurinkopaneelijärjestelmä sekä 3000 kilowattitunnin akku, jota voidaan käyttää esimerkiksi alhaisilla nopeuksilla operoimiseen.


Yhdysvaltain armeija esitteli viime vuonna hieman pienemmän koekäyttöön tarkoitetun autonomisen aluksen. Norjalainen lannoiteyhtiö Yara aikoo puolestaan ottaa käyttöön vuoteen 2020 mennessä autonomisen rahtilaivan.

Rolls-Royce kertoi keväällä, että se aikoo perustaa Turkuun uuden etäohjattavien ja autonomisten laivojen tutkimuskeskuksen.

1 KOMMENTTI

DeNiWar1/1

Eikä tarvitse ottaa vastuuta jos se "vahingossa" sattuu aloittamaan hyökkäyksen jonnekin. Voidaan selitellä että se nyt oli vain jokin ohjelmointivirhe ja nauraa räkättää päälle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT