Luetuimmat uutiset Suomessa elokuussa 2017

Kirjoittaja Petteri Pyyny @ 1.9.2017 14:22

Elokuun luetuimmat uutiset: Turun terrori-isku, Pohjois-Korean ydinsotaakin tuhoisampi suunnitelma, ... Elokuun suosituimmat uutisotsikot olivat luonnollisesti Turun puukotukseen liittyviä, mutta mahtui uutisotsikoihin mukaan myös paljon muutakin. Tanskalaisen keksijän sukellusveneessä sattunutta murhaa seurattiin viikkotolkulla ja lisäksi maailmalla spekuloinnit Pohjois-Korean aikeista nousivat jatkuvasti otsikoihin. Ja toki uutisiin mahtui myös hieman vähemmän raskasta, kuten kahden kotimaisen oluen palkitseminen kansainvälisessä oluttapahtumassa.
Luetuimpien uutisten tilastot perustuvat HIGH.FI-uutiskeräimen tilastoihin. Palvelun ja siihen kytkettyjen sovellusten ja ratkaisujen kautta luetaan kuukaudessa yli 1,5 miljoonaa uutista, joten tilastot antavat jo varsin hyvää kuvaa siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa. Lukukertoja kerätään mm. Android-sovelluksestamme, kolmannen osapuolen iPhone-sovelluksesta sekä itse verkkosivuilta.



Mutta tässäpä näitä...

Suosituimmat ei-viihdeuutiset elokuussa 2017


  1. Pahempaa kuin ydinsota? Pohjois-Korea saattaa suunnitella maailman tuhoisinta iskua (Tivi)
  2. Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt (Ilta-Sanomat)
  3. Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina (Ilta-Sanomat)
  4. Nelikymppiset miehet ostelevat melkein parin tonnin leluja – mitä järkeä? (MikroBitti)
  5. K18-kuvat: 18 Game of Thronesin kuuminta alastonkohtausta – eikö se talvi ollutkaan tulossa? (Episodi)
  6. Älä tee tätä virhettä Thaimaassa – Suomessa sallittu aine voi tuoda jopa vankeutta (Rantapallo)
  7. Tänään tv:ssä: Illan elokuvassa nähdään realistisia seksikohtauksia – "Voivat olla tiukkapipoisille liikaa" (Episodi)
  8. Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – "Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa" (Ilta-Sanomat)
  9. Armeijalta raju määräys: suositut dronet maahan heti, akut ja muistikortit irti (Tivi)
  10. Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista (Ilta-Sanomat)
  11. Lidlille valmistettu suomalaisolut valittiin maailman parhaaksi – myös toinen suomalainen pokkasi voiton (Helsingin Uutiset)
  12. Näyttelijätär Anna Paquinin paljaat rinnat näkyivät suorassa uutislähetyksessä (kuva) (Episodi)
  13. Ossi, 20, nappasi henkeäsalpaavan hienon ukkoskuvan: Salama iskee Suomen korkeimpaan rakennelmaan (Iltalehti)
  14. Nyt lähtee luksuspuhelin halvalla – alennukset jopa 90 prosenttia (Tivi)
  15. ISIS:n kannattajat juhlivat Turun veritekoja (Verkkouutiset)
  16. Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä (Digitoday)
  17. Spotify-vuotokuva kiertää netissä: ei ollutkaan Photoshop-pila (Tivi)
  18. Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: "Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta" (Ilta-Sanomat)
  19. Opas: Näin muokkaat Androidia – älä tyydy tehdasasetuksiin (MikroBitti)
  20. WhatsAppiin tulossa todella toivottu ominaisuus? Voi pelastaa monelta mokalta (Digitoday)

Ja toki myös viihdeotsikot keräsivät perinteiseen tapaansa valtavan määrän lukijoita nekin. Höttö on höttöä kesälläkin..

Suosituimmat viihdeuutiset elokuussa 2017


  1. Suomalaisnainen otti pepustaan kuvan -- ei huomannut paljastavansa samalla jotain muuta (Viikonloppu.com)
  2. Täydelliset tissit ja perskannikat – juuri nyt tämän pornotähden kanssa pääsee juttelemaan kahden kesken! Ehdoton K18! (Como)
  3. Abiristeilyä varten tehty salainen "panosopimus" riemastuttaa netissä! (Como)
  4. Kamelinvarvas ei ole koskaan ollut paremmin esillä -- jaa kaverille, joka pitää näistä (Viikonloppu.com)
  5. Mitä Sara Chafakin rinnolle on tapahtunut? Eivät meinaa mahtua treenitopin sisään – katso kuva! (Como)
  6. Tämä kuva hämmentää ihmisiä maailmalla: suurin osa näkee vain kauniin pepun (Viikonloppu.com)
  7. Tyttöystävä petti -- poikaystävän kostoa ylistetään maailmalla (Viikonloppu.com)
  8. 18v suomalaistyttö keksi hyvän tienaamistavan – miehet innoissaan (Como)
  9. Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla (Ilta-Sanomat)
  10. Seksityöläisen väite: Kalun koon näkee miehestä päälle päin! (Como)
  11. Jeremy Clarksonin tila odotettua pahempi – karu röntgenkuva paljasti totuuden (MTV)
  12. Peppuseksin suosio yllätti – näin moni nainen on harrastanut! (Stara)
  13. Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden (Ilta-Sanomat)
  14. Katso, kuinka pitkälle webbikameratytöt ovat valmiita menemään kerätäkseen suosiota (K-18) (Viikonloppu.com)
  15. Laulajakaunottaren alastonkuvat vuosivat nettiin: "Kuvat ovat minun, enkä häpeä niitä" (MTV)
  16. Tämä pornotähtösen Insta-kuva julkaistiin 2h sitten, kohta poistuu – nakuna ja häpykumpukin näkyy (Como)
  17. Nämä seksiasennot johtavat useimmiten naisen orgasmiin - tutkimus selvitti (Findance)
  18. Isorintainen suomalaismalli Jessica esitteli läpinäkyvät rintsikat – ostaisitko tyttöystävällesi? (Como)
  19. Valehtele naiselle baarissa olevasi tässä ammatissa, niin nainen on sulaa vahaa (Como)
  20. 31-vuotias opettajatar ei saanut kotona tarpeeksi seksiä - harrasti kolmen oppilaan kanssa (kuva) (Findance)

Myös maailmalla ihmeteltiin Turun tapahtumia, kun yksi otsikko aiheesta nousi listoille myös englanninkielisen HIGH.FI'n tilastoissa.

Suosituimmat englanninkieliset uutiset elokuussa 2017


  1. Is this the reason some women fancy other women? (Mail Online)
  2. Finland stabbings: Two dead and suspect shot in Turku (BBC News)
  3. Vladimir Putin's Bare-Chested Vacation Snap Becomes Summer's Best Meme (Huffington Post)
  4. 16 Homemade Chicken Nuggets That Are Way Better Than Fast Food (POPSUGAR)
  5. Weekly poll results: welcome back, Nokia! (GSMArena)
  6. Someone Flipped Trump's Hair With Kim Jong Un's, And It's Absolutely Unnerving (Huffington Post)
  7. Cristiano Ronaldo hit with five-match suspension for referee push (USA Today)
  8. Barcelona van attacker may still be alive, on the run: police (Reuters)
  9. Oxygen OS 4.1.7 rolling out to the OnePlus 3 and 3T (Android Central)
  10. Bat that looks just like YODA is officially a new species  (Mail Online)

HIGH.FI


Keräämme tuhansien uutislähteiden otsikot reaaliajassa palveluumme ja järjestämme ne kategorioihin helppoa lukemista varten. Voit seurata HIGH.FI'n uutisia mm. seuraavilla tavoilla:

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

P.S. Kaikkien diilit-uutiskirjeemme tilanneiden kesken arvomme joulukuussa 2019 mm. Turtle Beachin kuulokkeet ja muita palkintoja.

Tägit: High.fi
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

YouTube Rewind 2019 julkaistu – Näitä nettivideoita suomalaiset katsoivat tänä vuonna YouTube Rewind 2019 julkaistu – Näitä nettivideoita suomalaiset katsoivat tänä vuonna (6.12.2019 16:51)
YouTuben viime vuonna julkaisema Rewind-muistelovideo ei ollut nettikansan mieleen, sillä siitä tuli palveluin vihatuin (dislike) video. Tähän päivään mennessä videolle on annettu 17 miljoonaa ....
Pokemon Go -kehittäjä hyppäsi mukaan AR-lasien kehitykseen Pokemon Go -kehittäjä hyppäsi mukaan AR-lasien kehitykseen (6.12.2019 16:00)
Puolijohdejätti Qualcomm ja Pokemon Go -pelistä parhaiten tunnettu Niantic Labs kehittävät yhdessä uuteen Snapdragon XR2 -alustaan perustuvia AR-laseja. Kehitteillä olevat AR-lasit eivät ....
Päivän diili: Sony WH-H900N langattomat kuulokkeet 99 euroa (säästä 30 euroa) Päivän diili: Sony WH-H900N langattomat kuulokkeet 99 euroa (säästä 30 euroa) (6.12.2019 15:31)
Black Friday oli ja meni. Black Friday -tarjousjuhlan aikana nähtiin paljon tarjouksia kuulokkeiden kohdalla. Tarjouksessa olivat esimerkiksi Sennheiser HD 598 Cs, Sony WF-1000XM3 ja Sony WH-1000XM3 ....
Motorola One Hyper julkistettu: hinta 359 euroa, 4000 mAh akku, 64 MP pääkamera Motorola One Hyper julkistettu: hinta 359 euroa, 4000 mAh akku, 64 MP pääkamera (6.12.2019 12:01)
Motorolan One -sarja sai taas uuden lisäyksen, sillä yritys julkisti Motorola One Hyper -puhelimen. Motorola on tänä vuonna tuonut markkinoille muun muassa Motorola One Macron, Motorola One ....
Samsung lyö hirviökamerapuhelimet laudalta – Galaxy S11:een tulossa 108 megapikselin kamera Samsung lyö hirviökamerapuhelimet laudalta – Galaxy S11:een tulossa 108 megapikselin kamera (6.12.2019 11:05)
Samsungin komponenttikehityksestä on kuultu kamerasensoriuutisia muutamaan otteeseen tämän vuoden aikana. Yhtiö on kertonut kehittäneensä niin 64 kuin peräti 108 megapikselin kennot älypuhelimiin. ....

Uutisarkisto