AfterDawn logo

Googlelta potkut saanut insinööri: Tunnen oloni petetyksi

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google on joutunut melkoisen kohun keskelle yhtiöllä työskennelleen James Damoren kirjoittaman muistion vuoksi. Bloomberg haastatteli Damorea hänen potkujensa jälkeen ja antoi mahdollisuuden kertoa, miten asiat etenivät hänen näkökulmastaan. Damoren mukaan hän tuntee potkujen takia olonsa petetyksi, koska hänen tavoitteena oli parantaa teknologiajättiä yhtiönä.

Ohjelmistoinsinöörinä työskennellyt James Damore opiskeli Harvardin yliopistossa systeemibiologian tohtoriksi ja kuvaili muistiossaan naisten ja miesten biologisia eroja, jotka vaikuttavat heidän urakehitykseen sekä mielenkiinnonkohteisiin, joka taas vaikuttaa eri aloille hakeutumiseen. Damore käytännössä totesi, että naisten mielenkiinnonkohteiden jakauma on sellainen, että he hakeutuvat mieluummin esimerkiksi ihmisläheisille aloille, mikä selittää naisten vähäisyyttä ylemmissä johtotehtävissä sekä teknologiasektorilla.


Damore kirjoitti muistionsa jo kuukausi sitten ja sen näki monet Googlella työskennelleet ihmiset. Hänen näkemyksiin ei kiinnitetty huomiota, mutta muistion lähdettyä yllättäen viraalimaiseen suosioon, alkoi kriittisen palautteen vyöry. Damore kokee esimerkiksi, että YouTuben toimitusjohtaja Susan Wojcicki yrittää vihjailla hänen olevan rasisti.

Damoren mukaan hän ei ole rasisti tai seksisti, vaan hän halusi ainoastaan halusi tunnustaa miesten ja naisten biologiasta kumpuavat eroavaisuudet, jotka vaikuttavat heidän mielenkiinnonkohteisiin. Näiden erojen huomioimisen avulla Google voisi toimia yhtiönä paljon tehokkaammin.

Bloombergin haastattelussa Damore paljastaa muun muassa sen, että Googlen sisällä naisille tai vähemmistöjen edustajia suositaan rekrytointitilanteissa tarjoamalla heille esimerkiksi mahdollisuuksia useampiin haastatteluihin jos ensimmäinen haastattelu epäonnistui.

Damoren muistio on luettavissa esimerkiksi täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT