Xbox Onen käyttöliittymä päivittyy – Spotify julkaistu

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 9.8.2017 11:25

Xbox Onen käyttöliittymä päivittyy – Spotify julkaistu Xbox Insider -ohjelmaan kuuluvat alfa-testaajat (Alpha Ring) pääsevät kokeilemaan Xbox Onen uutta käyttöliittymää lataamalla ja asentamalla uusimman päivityksen omaan pelikoneeseen. Käyttöliittymä noudattelee Microsoftin uutta Fluent Design -käyttöliittymäsuunnittelua, jonka ohjelmistojätti esitteli keväällä Build-tapahtumassa.
Xbox-kehitystä vetävän Mike Ybarran mukaan uusimman päivityksen ajatuksena on tehdä Xbox Onesta aikaisempaa persoonallisempi, jolloin käyttäjä voi itse päättää mitä hän näkee avatessaan konsolin. Xbox Liven kotinäkymä on rakennettu neljän sisältöboksin ympärille. Näiden laatikoiden kautta pääsee nopeasti käsiksi tietyt määritelmät täyttäviin sisältöihin.

Lisäksi Microsoft on yhdistänyt Home-, Social- ja My Games and Apps -osiot yhteen, jolloin osioiden välillä siirtyminen tapahtuu ilman ylimääräistä odottelua.

Samalla paljastettiin Spotify-suoratoistopalvelun tulleen Xbox One -käyttäjien saataville. Musiikkipalvelua voivat käyttää konsolilla niin Free- kuin Premium-käyttäjätkin ja musiikkia voi luonnollisesti kuunnella taustalla pelisessioiden aikana. Spotify Connectin avulla Xboxilla soivaa musiikkia voi hallita esimerkiksi älypuhelimen kautta.




AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Huawei julkaisi 2499 euron taittuvanäyttöisen Mate Xs -älypuhelimen Huawei julkaisi 2499 euron taittuvanäyttöisen Mate Xs -älypuhelimen (25.2.2020 16:41)
Huawei on julkaissut taittuvanäyttöisen Mate Xs -älypuhelimen, joka on jatkoa Mate X:lle. Mate Xs:n näyttö kiertää kiinni ollessaan puhelimen ulkokuorta ja avattuna sen läpimitta on 8 tuumaa. ....
Päivän diili: nyt myös 8 gigatavun RAM-muistin OnePlus 7 Pro tarjouksessa - Hinta nyt 599 euroa Päivän diili: nyt myös 8 gigatavun RAM-muistin OnePlus 7 Pro tarjouksessa - Hinta nyt 599 euroa (25.2.2020 10:22)
Viime viikolla nähtiin useita hyviä tarjouksia puhelimista ja sama tuntuu jatkuvan. Viime viikolla tarjouksessa oli esimerkiksi OnePlus 7T Pro McLaren Edition. Nyt vuorostaan 8 gigatavun keskusmuistilla ....
Huawein P40-sukupolven puhelimet esitellään 26. maaliskuuta – Eivät sisällä Google-sovelluksia Huawein P40-sukupolven puhelimet esitellään 26. maaliskuuta – Eivät sisällä Google-sovelluksia (25.2.2020 06:19)
Huawein seuraavan sukupolven lippulaivapuhelimet esitellään Pariisissa 26. maaliskuuta. Tuolloin lehdistötilaisuudessa kaiken kansan ihmeteltäväksi tulevat P40-sukupolven laitteet. Viime ....
Apple on valmis valtavaan muutokseen – Korvaa Intelin prosessorit Apple on valmis valtavaan muutokseen – Korvaa Intelin prosessorit (25.2.2020 06:06)
Osuvista tuotelanseerausennustuksistaan hyvin tunnettu Apple-analyytikko Ming-Chi Kuo arvioi tällä kertaa, että Applen ensimmäinen ARM-pohjaista suoritinta käyttävä Mac-tietokone tulisi markkinoille ....
Huawein uudet MateBook D 14 ja MateBook D 15 -kannettavat heti myynnissä Suomessa - Hinnat 749 euroa ja 699 euroa Huawein uudet MateBook D 14" ja MateBook D 15" -kannettavat heti myynnissä Suomessa - Hinnat 749 euroa ja 699 euroa (24.2.2020 19:43)
Huawei on julkistanut kaksi uutta kannettavaa tietokonetta. Näiden uutuuksien myynti on alkanut heti Suomessa. MateBook D -sarjan uutuudet ovat varustettu 14- ja 15-tuumaisella näytöllä. ....

Uutisarkisto